Kuulitko jo käen kukkuvan?

Kasvibiologi Maria Hällfors seuraa aitiopaikalta kevään etenemistä.

Tunne lie tuttu: kevät rientää niin nopeasti, että sen vaiheet luonnossa tuntuvat auttamatta karkaavan käsistä?

"Kyllä!" naurahtaa Maria Hällfors, 27.

"Jotain kun ajattelee esimerkiksi luonnosta valokuvaavansa, niin sitä huomaakin tilaisuuden jo menneen."

Pestinsä puolesta kasvibiologilla on kuitenkin aitiopaikka kevään aallonharjalle: hän toimii kesäkuun loppuun Luonto-Liiton kevätseurannan vastaavana.

Tutkailemme lehtomaista mäkeä Vallilanlaakson pohjoissyrjällä. Koivuissa helottavat parisenttiset lehdet, kielo nousee, ja vuokot kukkivat.

"Pääskyt ovat saapuneet, ensimmäiset tiedustelijat jopa viikkoja sitten, ja käkien on kuultu kukkuvan", Hällfors mainitsee kansalaisten lähettämiä havaintoja.

Vuodesta 1961 järjestetyssä seurannassa kerätään ensi- ja runsaushavaintoja vajaasta viidestäkymmenestä eläin- ja kasvilajista.

Havaintoja on karttunut kymmenisentuhatta joka vuosi. Ne taltioidaan Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, ja niitä voidaan hyödyntää monissa tutkimuksissa.

"Näin laajaa aineistoa ei voitaisi kerätä millään muulla tavalla. Ihmisiä tuntuu motivoivan, että he ovat mukana lisäämässä tietoa, tekemässä yhdessä jotain merkityksellistä."

YK:n kansainvälisen metsävuoden kunniaksi tämän vuoden seurannan teemalajeja ovat metsissä viihtyvät haapa, kangasperhonen, kevätpiippo, kukkamaljakas ja sirittäjä.

Laskeudumme rinnettä Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä Hällfors teki gradunsa ja siellä hän aloittaa nyt väitöskirjaurakan.

Kasvikeidas on tullut hänelle tutuksi myös rukkaset kädessä: neljä vuotta sitten hän riipi kuusihehtaarista katetta kauan kesantona uinuneesta maasta. Vuonna 2009 hän oli mukana toteuttamassa puutarhan avaamista yleisölle.

Hällforsin väitöstutkimus koskee kiisteltyä aihetta, ilmastonmuutoksen uhkaamien kasvilajien mahdollista ihmisavusteista siirtämistä.

Pilottikokeeksi hän suunnittelee uhanalaisen merenrantakasvin ruijanesikon siirtoa Oulusta Norjaan; tosin alkuun vain kasvitieteellisestä puutarhasta toiseen.

"Luontoon siirtämiset sisältävät biologisia riskejä, kuten alkuperäislajistoa syrjäyttäviä lajeja ja geneettisen monimuotoisuuden vähenemistä, mutta myös eettisiä ongelmia: miten suuri oikeus meillä ihmisillä on puuttua luontoon, olemmeko jo aiheuttaneet tarpeeksi haittaa vai pitäisikö meidän yrittää korjata voitava silläkin riskillä, että jokin menee pieleen?"

Hänestä kasvisiirtoja varten on syytä joka tapauksessa laatia toimintasuunnitelmat ja -mallit siltä varalta, että niitä joudutaan vielä tekemään.

Ilolan kylässä Porvoon itäpuolella kasvaneen suomenruotsalaistytön luontosuhde avautui vaivihkaa metsäleikeissä.

Hän kävi samaa pientä, nyt lakkautettua kyläkoulua kuin jo isoisänisänsä, isoisänsä ja isänsä.

"Kesän lopussa aina odotin, että alkaisipa koulu jo", hän hymyilee.

"Oppiminen on juttuni, ja etenkin laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen yhteen tiettyyn asiaan spesialisoitumisen sijasta."

LVI-insinöörin ja merkonomin tytär painiskeli aikansa sen kanssa, voisiko biologia olla hyödyllistä. Enää kysymys ei mietitytä.

Hänen mieliluontopaikkansa ovat yhä kotipuolessa sekä suvun mökkisaarella Pienellä Pernajanlahdella.

"Helsingissä olen kaupunkilainen."

Luonto-Liiton kevätseuranta jatkuu kesäkuun ensimmäiseen viikonloppuun. Lisätietoa www.kevatseuranta.fi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi