17.8.2011 3:00
Helsingissä jäi tänä syksynä miltei tuhat peruskoulusta päässyttä nuorta ilman toisen asteen opiskelupaikkaa.
Syy on, että koulujen hakijamäärät ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla vuosittain, mutta aloituspaikkoja ei ole lisätty samassa suhteessa.
Tyhjän päälle jääneiden määrä on pysynyt yhtä suurena jo vuosia.
"Tilanne on kestämätön, sillä se aiheuttaa taas suman ensi vuoteen", sanoo Helsingin kaupungin opetusviraston linjanjohtaja Liisa Pohjolainen.
Koulupaikatta jääneille yritetään etsiä erillishaussa paikka kymppiluokalta, ammattistartista [ammattiin valmentava kymppiluokka] tai maahanmuuttajien valmistavalta luokalta.
Näihinkin tuli tänä vuonna 954 hakemusta, kun paikkoja oli tarjolla vain 700. Vaihtoehtona voidaan tarjota nuorisotyöpajaa.
Helsinki on luvannut, että jokainen peruskoulunsa päättänyt saisi jonkin opiskelupaikan.
Kymppiluokille lisätään tarvittaessa paikkoja, mutta kaikille se ei ole Pohjolaisen mukaan paras ratkaisu.
"Nyt niille joudutaan sijoittamaan sellaisia, jotka voisivat olla jo opiskelemassa ammattiin sen sijaan, että he pitävät turhia välivuosia."
Kaikki eivät myöskään halua kymppiluokalle tai työpajoihin, Pohjolainen muistuttaa.
Päivystyspuhelin Helsingin tulevaisuustiskillä soi vilkkaasti. Suurin osa hakijoista on saanut yhteishaun täydennyshaun tulokset tällä viikolla.
Nyt langan toisessa päässä on äiti, jolla on kotona itkevä tytär: tämä ei ole päässyt toisellakaan yrittämällä opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa.
"Kouluksi en voi muuttua, mutta katsotaan yhdessä, mitä vaihtoehtoja hänellä on", tulevaisuustiskin suunnittelija Minna Flyktman lohduttaa ja sopii äidille ja tyttärelle tapaamisen seuraavalle päivälle.
Tulevaisuustiskillä autetaan 15–17-vuotiaita, jotka eivät ole saaneet koulu- tai työpaikkaa.
Flyktman suree etenkin niitä nuoria, jotka jäävät kymppiluokan tai ammattistarttiluokan jälkeen uudelleen ilman haluamaansa koulutuspaikkaa.
"Näistä tapauksista yksikin on liikaa", hän sanoo.
Parempi tilanne on naapurikunnissa. Vantaalla yhteishaussa jäi ilman opiskelupaikkaa 349 peruskoulun päättänyttä nuorta. Heistä 254 haki kymppiluokille ja ammattistarttiin.
"Näille kaikille järjestetään koulutuspaikka", Vantaan opetustoimen nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja Paula Ylöstalo kertoo.
Espoossa jäi yhteishaun jälkeen ilman opiskelupaikkaa hieman yli 200 nuorta, arvioi kehittämispäällikkö Juha Nurmi. Erillishaussa kaikille 179 hakijalle pystyttiin tarjoamaan paikka.
Erityisesti kymppiluokkien suosio Espoossa lisääntyi, minkä takia niitä on perustettu lisää.
Jäljelle jäävät nuoret pyritään Nurmen mukaan ohjaamaan työpajoihin tai valmentavaan koulutukseen.
Tulevaisuustiski Kampin vanhalla linja-autoasemalla on auki tiistaisin ja torstaisin kello 13–16 ja muina aikoina ajanvarauksella numerosta 050 402 5525.
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi