lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lasten lukivaikeuksia voidaan arvioida jo alle nelivuotiailta

Uusi arviointimenetelmä selvittää lapsen tarpeen erityistukeen jo ennen esikoulua.

4.9.2011 3:00

Jyväskylä. Lasten lukemisen ja kirjoittamisen (luki) vaikeuksia voi arvioida jo 4–5 vuoden iässä. Arviointeja voi tehdä puolen vuoden välein sen jälkeen, kun lapsi on kolme ja puoli vuotta.

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty uusi arviointimenetelmä, joka antaa tietoa lapsen valmiuksista. Yliopiston Niilo Mäki -instituutti julkaisi siitä oppaan.

Tutkimusten mukaan noin joka kymmenes lapsi (6–12 prosenttia) tarvitsee erityistukea oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan. Juuri lukihäiriöt aiheuttavat lapsille eniten oppimisvaikeuksia koulussa.

Tutkimukset vahvistavat, että perimällä on osuutensa lukivaikeuksiin. Niitä voidaan lievittää yksinkertaisten harjoitusten avulla.

Lapsen kielellinen ilmaisutaito ja sanavarasto kohenevat, kun hänen kanssaan keskustellaan arkipäivän asioista. Äänteisiin liittyviä ongelmia voi harjoitella lorujen, riimitysten ja rytmien kautta.

Tehtävät ovat lyhyitä. Yksittäiset osat kestävät yhdestä kahteen minuuttiin, ja kokonaisuuksiin menee vain viitisen minuuttia.

Arviointimenetelmä on tarkoitettu ammattilaisille, kuten terveydenhoitajille, erityislastentarhanopettajille, erityisopettajille ja puheterapeuteille. Se kehitettiin Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella tutkimusten pohjalta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.