lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Laulaja muutti päiväkirjan säveliksi

Eva Louhivuori keräsi nettitarinoita orgaanisilla maatiloilla Ranskassa ja Italiassa.

6.6.2011 3:00

Alex Crowe

Laulaja Eva Louhivuoren, 24, päiväkirjamerkintä Italian Toscanasta on jotain, minkä moni ottaisi mielellään omakseen. Louhivuori seisoi sateessa luomukaupan edessä, kun ohi ajoi auto, jonka kuski tervehti ystävällisesti. Vasta tilanteen jälkeen hän tajusi, että ratissa oli Sting! Maailmankuulun muusikon luomutila oli ihan vieressä.

"Olisi pitänyt hypätä auton eteen ja alkaa soittaa jotakin, mutta menin aivan paniikkiin", Louhivuori sanoo ja ihmettelee, miten vähän kuuluisuus kiinnostaa paikallisia. "Sting saa rauhassa kävellä kaduilla isojen koiriensa kanssa ja pitää ilmaiskonsertteja pikkupubeissa."

Toscana oli vain yksi paikka puoli vuotta kestäneellä levyntekoreissulla, jolta Louhivuori jokin aika sitten palasi ranskalaisen miesystävänsä Manu Laudicin kanssa. Pari valmistelee Eva & Manu -duonsa ensimmäistä albumia, joka julkaistaan syksyyn mennessä.

Levy tulee koostumaan heidän Travel in music -musiikkiblogiinsa matkan aikana tehdyistä kappaleista, jotka ovat reissulla kohdattujen ihmisten, tunteiden ja luonnon inspiroimia. Stingiin törmättyään he esimerkiksi tekivät version kappaleesta Shape of My Heart.

"Olen muuttanut päiväkirjani säveliksi."

Louhivuori ja Laudic tapasivat ja aloittivat yhteiskeikat Bostonissa, jossa molemmat opiskelivat Berklee College of Musicissa. Valmistuttuaan he olivat päättäneet muuttaa Lontooseen. Ajatus neljän seinän sisällä säveltämisestä ja elämän rahoittamisesta baaritöillä ahdisti.

"Ostimme siis hetken mielijohteesta asuntoauton ja lähdimme tien päälle", Louhivuori nauraa.

Matka kulki Etelä-Ranskasta Italian läpi ja takaisin Ranskaan. He rahoittivat sen työskentelemällä orgaanisilla maatiloilla hoitaen hevosia, puutarhaa ja mitä milloinkin. Viiden tunnin työllä sai paitsi täysylläpidon, myös kopallisen uusia tarinoita. Iltaisin oli aikaa rakentaa sävel niiden ympärille.

"Huomasimme, miten monella tavalla voi elää ja aloimme miettiä myös perheitämme uudessa valossa."

Pari nauhoitti blogiinsa viikoittain videon omasta tai jostakin heille tärkeästä kappaleesta. Usein videot kuvattiin ulkona, vehreillä laitumilla. Eräskin nauhoitusyritys päättyy naurunremakkaan, sillä kuvaan ilmestyy hevonen, joka liimautuu lähes kiinni Laudicin kitaraan.

"Musiikkiblogi oli hyvä deadline biiseille. Toisaalta se antoi vastauksen kysymykseen, miksi olen matkalla. Varsinkin kun oli ikävä, kylmä ja satoi vettä", Louhivuori miettii ja muistelee autossa vietettyjä öitä kymmenen asteen pakkasessa.

Vaikeinta oli olla koko ajan yhdessä pakotettuna yhteen autoon. Myös laulujen työstäminen riitautti parin välejä.

"Se on jokin egojuttu. On kova paikka, kun ajattelee saaneensa aikaan jotain täydellistä, ja toinen kumoaa sen. Siinä tuntee olevansa alasti."

Vaikeina aikoina mieltä lämmitti myös se, että blogia seurasivat kaikenlaiset ihmiset ympäri maailmaa. Duon nuorin fani oli kolmetoistavuotias uusiseelantilainen ja vanhin 65-vuotias nainen Texasista.

"Se piti meidät innostuneina ja tuntui, ettemme matkustaneet ainoastaan itsellemme."

Yksi viehättävimmistä laulujen tarinoista kiteytyy kappaleeseen Circle. Se syntyi, kun kaksikko törmäsi eräällä tilalla ranskalaiseen valokuvaajaan Alex Croween. Crowe pyysi oman bloginsa lukijoita lähettämään vuorokauden aikana sanoja, jotka he haluaisivat kuulla laulussa. Sen jälkeen duolla oli 24 tuntia aikaa kyhätä sanoista uusi kappale.

Circle kuvaa elämän jatkuvuutta ja on Crowen tyttären ja vaimon suhteen inspiroima.

Tällä hetkellä duolla on kassassa kymmenisen biisiä ja viiden kappaleen EP-levy. He aikovat asua ainakin kesän Suomessa ja keikkailla lähinnä Pohjoismaissa. Matka on edelleen mielessä kasvattavana kokemuksena. Jotain sellaista Louhivuori suosittelee kaikille.

"Voi tuntua, että on lukossa työn tai perheen takia, mutta niin se on, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotain uutta."

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.