lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Laulaja usuttaa siskoja tuottajiksi

Miehet jyräävät musiikkibisneksessä teknisen osaamisensa turvin, väittää Henna Dolk.

8.5.2011 3:00

Markus Nordenstreng

Vaikka Chisu, Jenni Vartiainen ja Anna Puu vuorottelivat viime vuonna Suomen albumilistan kärjessä, tilastojen perusteella täkäläisessä musiikkibisneksessä vallitsee yhä huomattava epätasa-arvo. Viime vuonna Teoston tilittämistä tekijänoikeuskorvauksista peräti 91 prosenttia meni miehille.

"Tilastoja silmäillessä tuli sellainen fiilis, että on pakko tehdä jotain", helsinkiläinen laulaja Henna Dolk huokaa.

Heartworn ja Varmat päivät -bändeissä laulava Dolk osallistui yli sadan naiskollegansa kanssa viime syksynä Music Export Finlandin järjestämään Naisten klinikka -tapahtumaan. Keskusteluissa ilmeni, että vaikka suomalaiset naismuusikot osaavat soittaa, laulaa ja säveltää sekä sanoittaa siinä missä miehetkin, musiikkiteknologian ymmärtämisessä olisi parannettavaa.

"Siellä nousi selkeästi esiin naistekijöiden teknisten taitojen puute. Tarjoillessaan biisejään vaikkapa Idols-artistien levylle miessäveltäjät tuppaavat jyräämään naiskollegansa vain siksi, että heidän demojensa tekninen taso on niin paljon parempi", Dolk selittää.

Tomera laulajatar päätti tarttua tuumasta toimeen ja alkoi järjestää naisille suunnattuja musiikkiteknologian kursseja. Ensimmäiset Mun studio -kurssit järjestettiin huhtikuun alussa Pitäjänmäen Finnvox-studiolla. Sponsoreina toimivat Sibelius-Akatemia sekä säveltäjien ja sanoittajien Elvis ry. Uusien nimien ohella kurssille ilmoittautui Maritta Kuulan kaltaisia konkareita.

"Jatkorahoitus on vielä auki eli kiinnostuneet ilmoittautukoon. Jos löydämme projektille lisää tukijoita syksyksi, niin studio-opintojen ohella voisimme alkaa järjestää naisille myös sävellys- ja sanoitustyöpajoja sekä musiikkibisneskursseja", Dolk visioi.

Kotkan ja Kouvolan musiikkiopistoissa opiskellut ja paikallisissa rockbändeissä teini-ikäisestä lähtien laulanut Dolk tietää omasta kokemuksesta, että vastaaville kursseille olisi kysyntää pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin.

Dolk kertoo aina turvautuneensa äänitystilanteissa turvautumaan miespuolisten muusikkokavereiden apuun. Muutto pääkaupunkiseudulle ja pääsy Oulunkylän pop- ja jazzkonservatorioon eivät muuttaneet tilannetta.

Ensimmäistä sooloalbumiaan suunnitteleva Dolk uskoo, että kursseista jää käteen paljon muutakin kuin musiikkiteknologian perusteet.

"On tärkeää kyetä verkostoitumaan kanssasisariensa kanssa, minkä nämä kurssit mahdollistavat. Me perustimme jo oman Facebook-ryhmän kurssin osallistujille. Sen avulla voimme avittaa toinen toisiamme myös virtuaalimaailmassa."

Epätasa-arvo ei Dolkin mukaan koske ainoastaan tekijänoikeustulojen jakautumista. Se näkyy koko musiikkibisneksessä. Suomessa levyjen tuottaminen on ollut perinteisesti kokonaan miesten käsissä.

Suomen harvoihin ääninaisiin lukeutuu Finnvoxin pitkäaikainen masteroitsija Minerva Pappi. Dolkin mielestä Suomeen kaivattaisiin kipeästi lisää naisosaamista keikkalavojen ohella levy-yhtiöiden tuotantoportaisiin ja studioiden tarkkaamoihin.

"En keksi tähän hätään Chisun lisäksi ketään muuta suomalaista naistuottajaa. Levyjen tuottaminen ei kuitenkaan ole mitään mystiikkaa. Ennen kaikkea tuottaminen vaatii pokkaa", Dolk painottaa.

Dolk huomauttaa, että monilla naisilla voisi olla jo luonnostaan miehiä paremmat edellytykset tuottajan työhön.

"Aikatauluttaminen, budjettien laatiminen ja kokonaiskuvan näkeminen – nämähän ovat naisille perin tuttuja teemoja. Väittäisin, että tunnelman luomisessa me naiset kykenemme olemaan keskimäärin miehiä parempia."

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.