lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lehmätilasta tuli hoitavien hevosten valtakunta

Pitkän taistelun jälkeen Skatan tilalla myllertävät taas eläimet, tällä kertaa hevoset.

7.12.2011 3:00

Markus Jokela HS

Lehmistään tunnetulla Skatan tilalla on noin kuukauden ajan aloiteltu uutta elämää taiteilija Miina Äkkijyrkän lähdön jälkeen.

Pelloille jäänyttä romua on siivottu, karsinat on rakennettu ja niihin on tuotu eläimiä, tällä kertaa hevosia.

Tilat kaupungilta vuokrannut Setlementtisäätiö aloittelee nyt sosiaalipedagogista hevostoimintaa.

Toiminta on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille tai oikeastaan kenelle vain, jolla on vaikeuksia esimerkiksi toimia ryhmässä tai elämästä puuttuu työttömyyden myötä rytmi.

Ohjaajana toimii Tatiana Peräoja yhdessä Espoon Friisilän koulun rehtori Ritva Mickelssonin kanssa.

Kaikista eläimistä juuri hevonen on hyvä apu psyykkisessä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa, Mickelsson kertoo.

Se on iso ja sen vuoksi vaikuttava, jopa vaarallisen tuntuinen. Hevosen läsnäolo kaappaa pahimmankin rasavillin huomion.

"Mutta toisaalta hevonen on herkkä ja kiltti saaliseläin", Mickelsson kuvaa. "Hevonen on myös hyvä peili. Se aistii ja reagoi heti sellaiseen, mitä ihminen ei ole itsessään edes huomannut. Siksi hevosta käsittelevä nuori saa omasta käytöksestään jatkuvasti palautetta."

Varsinaisen ratsastuksen lisäksi myös muu toiminta tallilla on osa kuntoutusta. Tallielämässä on tiukka rytmi: hevoset laitumelle, ruokinta, hevoset sisälle, harjaus. Siivoamista ja muuta pientä puuhailua voi tehdä lähes joka nurkassa.

Peräoja kertoo, että tallilla käyminen tekee usein hyvää myös esimerkiksi opettajan ja oppilaiden välisille suhteille. Hevosen edessä kaikki kun ovat tasaveroisia.

Skatan tilalla on käynyt ryhmiä Husin lastenpsykiatriselta ja nuorisopsykiatrian osastoilta.

Kehitysvammaisten työtoimintaryhmä käy säännöllisesti tallilla töissä ja auttamassa ylläpidossa.

"Tavoite on, että toiminta olisi ennaltaehkäisevää.", Mickelsson kuvaa. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret voidaan ohjata tilalle, jos tilanne esimerkiksi luokassa rupeaa tulehtumaan.

Mickelsson valmistelee väitöskirjaa hevosen käytöstä pedagogisena välineenä kuntouttamisessa. Aihetta on tutkittu esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Irlannissa, ja tulokset ovat olleet hyviä.

"Tulokset näyttävät selkeää parannusta esimerkiksi aggression hallintakyvyssä, itsetunnossa ja empatiakyvyssä."


Skatan tilalla vietetään tallin joulua sunnuntaina kello 12–15, jolloin tilaan ja sen eläimiin voi vapaasti tulla tutustumaan.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.