1.11.2011 3:00
Helsinki uudistaa opetusta kaupungin lukioissa. Opetusviraston suunnitelmassa 12 Helsingin kaupungin lukiota jaettaisiin kolmeen kampukseen, ne tarjoaisivat opetusta yhdessä. Opetustoimen henkilöstö sai tutustua suunnitelmaan maanantaina.
Syyslukukauden 2013 alusta oppilaat voisivat valita kursseja lukionsa lisäksi mistä vain oman kampuksensa lukiosta, jos suunnitelma toteutuu.
Lukioita ei olla yhdistämässä, vaan ne jatkavat muuten omina lukioinaan, selventää linjanjohtaja Liisa Pohjalainen opetusvirastosta.
Kussakin kampuksessa toimii neljä lukiota. Osa niistä toteuttaa erityistehtävää, kuten musiikkilukiot. Osalla lukioista on muuten eri painotuksia, joita sovitellaan yhteen.
"Tällä on haluttu estää myös alueellista eriytymistä ja painottaa eri lukioiden vahvuuksia."
Suunnitelma ei koske valtion tai yksityislukioita.
Uudistus johtuu Pohjalaisen mukaan siitä, että ikäluokat ovat pienentymässä.
Vuonna 2017 lukion aloittava ikäluokka on Helsingissä ennusteen mukaan yli 400 henkeä pienempi kuin nyt.
Siksi lukioissa on kuuden vuoden kuluttua käytössä noin kolme miljoonaa euroa vähemmän kuin nyt.
"Jo nyt on tilanne, että joitain kursseja tarjotaan vain kymmenelle oppilaalle. Oppilasmäärän vähentyessä kursseja jouduttaisiin karsimaan."
Vaihtoehto olisi lukioiden karsiminen. Siihen ei Pohjalaisen mukaan haluta lähteä.
"Ennusteiden mukaan ikäluokat alkavat kasvaa taas kymmenen vuoden kuluttua, joten lakkautus olisi lyhytnäköistä."
Pohjalaisen mukaan kyse ei silti ole pelkästään säästöistä.
"Oppilaille tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia."
Alppilan, Itäkeskuksen ja Kallion lukiot sekä Helsingin kuvataidelukio muodostavat suunnitelmassa yhden kampuksen. Esimerkiksi kielten opiskelu Itäkeskuksessa merkitsisi Alppilan lukiolaisille metromatkaa.
Koulun oppilaat Anette Mansikka-aho ja Joel Lindqvist epäilevät, että matkat pidentäisivät päivää. Alppilasta on jo käyty kielikursseilla Etu-Töölössä, ja silloinkin seuraavalta tunnilta myöhästyy, he kertovat.
"Kustantaakohan koulu matkat, jos kerran vaaditaan, että pitää liikkua koulusta toiseen?" pohtii Martti Koivisto.
Mansikka-aho on huolissaan myös koulun yhteisöllisyydestä. Opettajien ja muiden oppilaiden hyvä tunteminen on hänestä tärkeää.
Maanantaina henki oli hilpeimmillään, kun Alppilan lukio vilisi teemaviikon pukeutumispäivän seurauksena kissoja, tiikereitä ja muuta eläinkuntaa.
Oppilaskunnan ohjaava opettaja Irja Nykänen odotteli lintuhattu päässään opettajien tiedotustilaisuutta.
Myönteistä uudistuksessa on nuorten mielestä tietysti, että saisi valita aineita laajasta tarjonnasta.
Oppilaat pelkäävät, että luokkakoko kasvaa ja oppimistulokset heikkenevät. Lukujärjestysten sovittelu ei ole helppoa sekään, he arvelevat.
"Liikkeelle lähdetään hitaasti, ei niin, että kaikki pyörivät kaikissa koulussa", toppuuttelee rehtori Pirkko Majakangas.
Tätä kampus tarkoittaisi käytännössä 1.11.2011
FAKTAEnemmistö käy kaupungin lukioissa 1.11.2011
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi