20.11.2011 3:00
Helsingin yliopiston opiskelijajuhlissa on nähty vuosien ajan yksi vakiovieras.
Hänet tunnetaan nimellä Iltapukumies.
Kutsua vieras ei ole kuitenkaan koskaan saanut, mitä osaltaan selittää toinen miehen kutsumanimistä, Mönjämies.
Jo parin vuoden ajan arviolta 30–40-vuotias mies on seuraillut yliopiston juhliin kulkevia naisia ja heittänyt heidän päälleen tummanpuhuvaa öljymäistä nestettä tai mönjää. Uhreja on ollut useita.
Yksi heistä on viestintää opiskeleva Karoliina Kupari. Hän sai mönjät mekolleen viikko sitten lauantaina ennen viestinnän ainejärjestön Median 40-vuotisjuhlia.
"Kävelin kaverini kanssa Esplanadilla, kun huomasin, että joku mies seurasi ja tuli lähelle. Aluksi luulin, että hän aikoo varastaa laukkuni, mutta perillä juhlissa huomasin, että mekkoni oli öljymäisessä nesteessä."
Mönjämiehen maine tunnetaan: Median vuosijuhlilla jotkut naisopiskelijat olivat ottaneet vaihtovaatteet mukaan Mönjämiehen pelossa.
Juhlien aikana miehen nähtiin liikkuvan juhlapaikan läheisyydessä Unioninkadulla. Monet eivät sen vuoksi uskaltaneet käydä ulkona.
Juhlissa olleet Eerik Purdon ja Lauri Koskenniemi lähtivät seuraamaan miestä, joka yritti paeta paikalta. Opiskelijat kuitenkin tavoittivat miehen, jolla oli suuri sininen kassi täynnä pulloja.
"Heti kun näin miehen, minulle tuli vähän huono omatunto, koska hän oli todella peloissaan. Kysyimme, että aiotko heittää jotakin jonkun päälle. Hän sanoi, että ei tietenkään, ja lähti juoksemaan Espalle päin", Eerik Purdon kertoo.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimistosihteeri Emma Ronkainen tuntee jonkin verran Iltapukumiehen toimintatapoja.
"Jos juhlista on Facebook-tapahtuma, mies saapuu yleensä paikalle", Ronkainen sanoo.
Miehen tiedetään seurailleen iltapukutilaisuuksia jo kymmenen vuoden ajan. Hän käy katselemassa esimerkiksi vanhojen tansseja. Mönjän heittäminen on ollut kuvioissa vasta pari vuotta.
Miehestä on tehty ainakin yksi rikosilmoitus, mutta tutkinta keskeytettiin. Komisario Mikko-Petteri Masalin kertoo, että viime marraskuussa sattuneesta tapauksesta ei löytynyt valvontakamerakuvaa.
"Tekijä jäi pimeäksi, koska tuntomerkit olivat hyvin heikot. Kun videokuvaa ei ole, poliisi pystyy tekemään aika vähän."
Opiskelijat ovat yrittäneet valokuvata miehen toimintaa, mutta huonolla menestyksellä. Usein hän on kuitenkin poistunut paikalta, kun miesopiskelijat ovat käyneet jututtamassa häntä.
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi