torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Metsäkauriit ovat kotiutuneet Viikkiin

Talven yli pienellä alueella asui jo neljä kaurista.

19.4.2012 3:00

Siro metsäkauris on asettunut asumaan Helsingin Viikkiin. Toissa talvena niitä oli kaksi, nyt päättyneen talven yli Viikissä eli neljä metsäkaurista.

Kohta niitä voi olla jopa kuusi: metsäkauris saa usein kaksoset, synnytyksen aika on touko-kesäkuussa.

Metsäkauris ei ole Suomessa mikään harvinaisuus – päinvastoin. Mutta aika ahtaaseen paikkaan Viikin sirojalat ovat tulleet. Viheraluetta ympäröivissä kaupunginosissa asuu noin 50 000 ihmistä.

Korkealta mäeltä Herttoniemen Majavatien päästä näkee laajalle, kun puissa ei ole vielä lehtiä. Viikin luontovalvoja Eero Haapanen näyttää, missä kauriista on havaintoja: Kivinokassa, tuolla kaislikon reunassa, Klobbenin saarella, jossa harmaahaikarat pesivät . . .

Ensimmäisen kerran metsäkauris nähtiin Viikissä 2003. Ilmeisesti se vain pistäytyi.

Kävijöitä on ollut muitakin, valkohäntäkauris oli siellä kesän 2006 ja vasoi. Myös hirvi on vasonut Viikissä. Ilveksestä on havaintoja.

Miten metsäkauriit viihtyvät paikassa, jossa riittää lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia, ja jossa isot autot kuljettavat lunta, risuja ja juurakoita valtaviin kasoihin?

Säännölliseen "häirintään", kuten autojen ääniin, ne ovat tottuneet, mutta yllätykset ajavat ne heti pakosalle, Haapanen kertoo.

Hän sanoo metsäkauriiden pysyvän talvella melko pienellä alueella. Staran eli kaupungin rakentamispalveluiden miehet myös ruokkivat niitä, jotta eläinten ei tarvitsisi hakea ruokaansa kaukaa ja joutua sen myötä alttiiksi häirinnälle. Tarjolla on kauraa, omenoita ja heinää. Läheisessä puussa riippuu valkoinen suolakivi nuoltavaksi.

Normaalisti metsäkauriit syövät esimerkiksi ruohoa ja mustikanvarpuja. Fastholmassa Levanderin talon pihasta ne ovat napsineet maahan pudonneita omenoita. Muualla moni pihapuutarhuri tietää, miten hyvin salaatit ja porkkanat maistuvat metsäkauriille.

Metsäkauriita on vaikea nähdä: ne liikkuvat pääosin hämärässä.

Irtokoirat ovat metsäkauriin pahin uhka Viikissä.

Koirat on pidettävä alueella kiinni. Kiellosta muistuttavat Rakennusviraston ulkoilureittien varsille asettamat kyltit.

Vuosi sitten koira puri metsäkaurisnaarasta niskaan ja takaraajaan. Naaras vuoti verta, mutta toipui melko pian ja sai myöhemmin vasan tai kaksi.

Pikkuruinen vasa on ketulle helppo saalis, mutta aikuisen kauriin kimppuun kettu ei käy.

Kuinka kauan metsäkauriit sitten voivat pysyä Viikissä, jos uusia vasojakin on tulossa?

Haapanen kertoo, että naaras karkottaa edellisvuoden vasat, kun uusi syntyy. "Ne voivat lähteä pois, tai niille voi olla tilaa täällä."

Keskellä kaupunkia.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>