Mitä Facebook tekee ystävyydelle?

Jos Facebook-verkostossasi on yli 100 ihmistä, sydänystäviä heistä on kuusi. Ystävyydellä on biologinen perustansa, jota Facebook tuskin horjuttaa.

Sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat rohmuta satoja tai jopa tuhansia ystäviä Facebookissa, sosiaalisen median on pelätty rapauttavan koko ystävyyden käsitteen. Asiantuntijoiden mukaan asia saattaa kuitenkin olla päinvastoin. Ystävien verkostot ovat aina olleet olemassa, mutta sosiaalinen media on vain tehnyt ne näkyviksi eri tavalla kuin ennen.

Facebook-ystävien kohdalla on viime vuosina puhuttu usein Dunbarin luvusta. Tämä on antropologi Robin Dunbarin tutkimuksiin perustuva käsitys, jonka mukaan voimme tuntea henkilökohtaisesti vain 150 ihmistä. Se on neurologinen yläraja, jonka tuolla puolen ihmiset eivät enää kykene muistamaan, millaisia palveluksia kukin on kenellekin velkaa.

Pelot ystävyyden rapistumisesta palautuvat tietyssä mielessä Dunbarin lukuun. Emme voi olla ystäviä, ellemme tunne toista henkilökohtaisesti. Jos sinulla on siis yli 150 Facebook-ystävää, he eivät voi olla "ystäviä".

Syvällisemmän näkemyksen ystävyydestä esittää Arizonan yliopiston antropologi Daniel J. Hruschka teoksessaan Friendship – development, ecology and evolution of a relationship.

Hruschkan mielestä Dunbarin luku kuvaa lähinnä sitä, minkä kokoisessa yhteisössä kaikki jäsenet voivat tuntea toisensa ja velvoitteensa toisia kohtaan. Ystävyyttä kautta kulttuurirajojen leimaa kuitenkin se, ettei velvoitteista pidetä tarkkaa kirjanpitoa.

Toisin sanoen, jos ihmiset laskevat jokaisen palveluksen ja vastapalveluksen tasan, he eivät ole ystäviä. Ystävyydessä on tärkeämpää se, mitä ystävät ovat valmiita tekemään, kun tarve ilmenee.

Hruschkan lyhyt määritelmä ystävyydelle on: suhde, jossa ihmiset auttavat toisiaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan, koska he pitävät toisistaan.

Ystävyyssuhteiden muodostaminen on Hruschkan mukaan ihmisen perusominaisuus. Missä tahansa olemmekin, pyrimme aina ystävystymään.

Haaksirikkoutunut maalaa kookospähkinälle hymynaaman ja pitää sitä ystävänään. Elinkautisvanki ruokkii pulua ja kutsuu sitä ystäväksi. Suurimmassa osassa tutkittuja kulttuureja tavataan ystävyysverkostoja sukuverkostojen rinnalla.

Hruschkan mukaan ystävät tuovat mukanaan resursseja, joita sukuverkostolla ei välttämättä ole. Toisinaan ystäväverkostot ovat jopa sukuverkostoja tärkeämpiä. Esimerkiksi muinaisen Islannin valloittajat olivat enemmän tai vähemmän juuriltaan revittyjä ihmisiä, vailla kattavaa sukuverkostoa uudessa maassa. Liittolaisuudet syntyivät ystävyyden pohjalta, ja sen vuoksi viikinkien saagoissa ystävyys on erittäin korkeassa arvossa.

Ystävyydellä saattaa olla myös biologinen pohja, joka on idullaan jo eläimillä. Hyvä esimerkki ovat monilla nisäkkäillä tavattavat naaraiden ryhmät. Erityisesti stressaantuneet naaraat hakeutuvat toisten naaraiden joukkoon.

Tämä näkyy fysiologisella tasolla siten, että tavanomaisen stressireaktion lisäksi stressattu naaras alkaa erittää kiintymyshormoni oksitosiinia. Oksitosiini saa naaraan hakeutumaan toisten naaraiden luokse, ja niiden seura lisää oksitosiinin eritystä. Stressi lievenee ja kiintymys lisääntyy naisseurassa.

Ystävyyssuhteiden universaalia ja biologista taustaa vasten lienee ennenaikaista pelätä, että sosiaalinen media voisi sitä rapauttaa.

Mitään jälkeä tästä ei ole saatu esiin tutkimuksissa. Harvardin ja Kalifornian yliopiston tutkijat Nicholas Christakis ja James Fowler haarukoivat laajasta Facebook-aineistosta, ketkä kussakin verkostossa olevat ihmiset olivat satunnaisia tuttuja tai sydänystäviä. Tulokset osoittivat, että vaikka ihmisten verkostossa oli tavallisesti yli sata "ystävää", sydänystäviä näistä oli vain noin kuusi. Myös muissa poikkikulttuurisissa tutkimuksissa ihmiset ovat ilmoittaneet läheisten ystävien määräksi 4–7.

Toisessa tutkimuksessa Northwestern-yliopiston tutkijat kävivät läpi keskisuuren yrityksen sähköpostiliikenteen ja vertasivat sitä työntekijöiden keskinäisiä suhteita kuvaavaan karttaan. Suhdekartta kertoi tutkijoille, ketkä olivat ystäviä keskenään ja ketkä eivät tunteneet toisiaan.

Tutkijat saattoivat ennustaa, ketkä olivat läheisiä ystäviä pelkästään sen perusteella, kuinka nopeasti ihmiset vastasivat toistensa sähköposteihin. Ystävät saivat vastausviestin keskimäärin seitsemässä tunnissa, etäisemmät tutut joutuivat odottamaan sitä yksitoista tuntia.

Ystäväverkostot ovat siis koko ajan olemassa, osana muita verkostoja, ja ne otetaan aina vakavasti.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi