12.9.2011 3:00
Pakilan yläasteen pihassa on rivissä toistakymmentä mopoa. "Mopolla pääsee näppärästi liikkumaan helpommin, ei tarvitse odottaa bussia tai polkea fillarilla", sanoo Jani Rissanen, polkaisee moponsa käyntiin ja kaasuttaa viikonlopun viettoon.
Samaa mieltä on ollut moni, sillä mopojen määrä on lisääntynyt 2000-luvulla räjähdysmäisesti. Niitä on jo niin paljon, etteivät ne pääkaupunkiseudun liikennesuunnittelijoiden mukaan mahdu pyöräteille.
"Myös pyöräily on lisääntynyt Helsingissä. Pyöräteiden kapasiteetti ei enää riitä siihen, että niillä kulkisivat myös mopot", osastopäällikkö Leena Silfverberg Helsingin kaupungin liikennesuunnittelusta sanoo.
Mopot ohjataankin Helsingissä yhä useammin muun moottoriliikenteen sekaan ajoradalle. Pyörien ja kävelijöiden kanssa kevyen liikenteen väylälle on asiaa vain Itäväylän, Vihdintien ja Kehä I:n kaltaisilla vilkkailla teillä, joilla autot ajavat yli viittäkymmentä kilometriä tunnissa.
Samaan suuntaan on menty myös Vantaalla ja Espoossa. "Ennen vanhaan autoteillä ajettiin kuuttakymppiä ja ajateltiin, että mopot ovat paremmassa turvassa pyöräilijöiden ja kävelijöiden seassa", Espoon liikennesuunnittelupäällikkö Markku Antinoja kertaa.
"Nyt nopeusrajoituksia on jatkuvasti pienennetty ja mopot kulkevat samaa vauhtia kuin autot. On loogisempaa, että mopot kulkevat autojen seassa."
Se on myös turvallisempaa, arvioi komisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisista. "Se vähentää onnettomuuksia. Nopeusero kävelijän ja mopoilijan välillä on 35 kilometriä tunnissa. Se aiheuttaa väistämättä vaaratilanteita. Sen sijaan ajoradalla neljänkympin alueella mopot kulkevat liikennevirran mukana."
Sääntöjen mukaisilla reiteillä suunnistaminen ei tosin ole ihan helppoa. Ajo autoja lähiöstä toiseen kiidättävillä moottori- ja kehäteillä ei ole mopoille sallittu, mutta niiden käytössä eivät ole myöskään pyöräilyn pääväylät.
"Kun aloitin mopoilun, piti reitit opetella uudelleen", Peppi Mäkelä kertoo Pakilan yläasteen moporivistön ääressä. "Esimerkiksi mummille en voinut mennä samaa reittiä kuin isän kanssa autolla."
Niko Palo Helsingin liikennesuunnittelusta tunnustaa, että ongelmia on. "Etenkin kohdissa, joissa mopon on tarkoitus siirtyä ajoradalta pyörätielle, saattaa olla parantamisen varaa."
Mäkelä sanoo valitsevansa muutenkin mieluiten mopoille sallitun pyörätien, ajo autojen seassa hirvittää hieman. "Ymmärrän rajoitukset siellä, missä on päiväkoti tai jokin muu vaaran paikka, mutta mopoilun voisi sallia useammissa paikoissa kuin nyt."
Vantaan Tikkurilassa mopot päristelevät monikaistaisella Kielotiellä autojen seassa.
"Ihan hyvä, että kevyen liikenteen väylät on rauhoitettu pyöräilijöille ja jalankulkijoille", kahden lapsen kanssa kävelyllä oleva Miika Ruotsalainen miettii. "Kunhan vain nuoret kuskit osaavat ajaa autojen seassa."
Kyllä osaavat, sanovat viereiselle huoltoasemalle pysähtyvät Markus Sunikka ja Juuso Vuori.
"Jalkakäytävillä on huono ajaa. Siellä on lapsia, koiria ja muita kulkijoita", Sunikka sanoo.
Tosin autoteillä joutuu välillä kiusatun asemaan. "Autoilijoilta palaa joskus pinna, etenkin 20–25-vuotiailla miehillä."
Ratkaisuksi pojat tarjoavat mopojen nopeusrajoituksen nostamista kuuteenkymppiin. "Silloin ei jäisi kaupunkiliikenteessä jalkoihin."
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi