sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla

Nuori pianisti laittoi kaiken peliin

Johannes Piirto, 17, sai elämänsä tilaisuuden soittaessaan Musiikkitalon avajaiskonserteissa.

3.9.2011 3:00

Outi Pyhäranta HS

"Kahdessa ensimmäisessä konsertissa olen soittanut vähän varman päälle, mutta tänään aion laittaa kaiken peliin", sanoi Johannes Piirto, 17, perjantaina Helsingin Musiikkitalossa.

Piirto on se nuori pianisti, joka teki suuren vaikutuksen Musiikkitalon avajaisissa soittaessaan oman Virta-sävellyksensä kantaesityksen osana Sibelius-Akatemian kavalkadia. Kutsuvierasavajaisten jälkeen ohjelma on soitettu kahdesti uudestaan julkisissa avajaiskonserteissa, viimeksi eilen perjantaina.

Kahdessa ensimmäisessä konsertissa saadut kokemukset vaikuttivat Piirron päätökseen kolmannen konsertin tulkinnasta: kaikki peliin.

"Olen huomannut, että salissa voi soittaa ihan mitä vain, ja kaikki kuuluu."

Piirto on selvästi hyvin lahjakas, ja hän on jo ehtinyt tehdä paljon musiikkia. Pianonsoiton ohella hän opiskelee säveltämistä ja orkesterinjohtoa.

"Pianon soittaminen on silti aina ollut minulle ylivoimaisesti tärkeintä", Piirto sanoo. "Olen elänyt koko elämäni pianon kanssa. Kokeilin viuluakin joskus, mutta se oli ihan kauheata. Piano on minulle luontevampi soitin."

Muut musiikin tekemisen puolet tietenkin tukevat pianon soittamista – ja toisin päin.

"Varsinkin alussa suurin osa sävellyksistäni syntyi pianolla improvisoiden. Jostain syystä ihmiset suhtautuvat teoksiin eri tavalla, jos he kuulevat että ne perustuvat improvisointiin. Ei kai tekotavalla niin suurta merkitystä pitäisi olla."

Improvisointi on ollut olennainen osa myös Piirron pianoharjoittelua. "Olen aina ollut laiska soittamaan asteikoita, joten olen korvannut ne improvisoinnilla", hän sanoo.

Tällaisessa harjoittelutyylissä itsekuri on kovasti tarpeen, jottei improvisointi lipsahtaisi vanhojen taitojen puolihuolimattomaksi lämmittelyksi. Johannes Piirto ei kuitenkaan ole moisesta huolissaan. "Jos haluaa ilmaista musiikilla jotakin, sitä tekee luonnostaan jotakin mahdollisimman vaikeaa."

Harjoitellessaan Piirto ei silti ole jättäytynyt pelkän improvisoinnin varaan, vaan hän on aina tehnyt myös kurinalaisempia tekniikkaharjoituksia.

Piirron musiikissa on ollut impressionistisia sävyjä – niitä on uudessa Virta-sävellyksessä sekä esimerkiksi Lumière-orkesteriteoksessa, jolla hän voitti neljä vuotta sitten, 13-vuotiaana, Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailun.

"Pidän kyllä Debussystä, ja vielä enemmän Skrjabinista. Mutta kaikkein eniten rakastan Schumannia. Kreisleriana on minulle ihan pyhä teos."

Kreislerianan hän aikoo soittaa tänä syksynä Wienissä, Cziffra-säätiön järjestämällä musiikkifestivaalilla.

Tosin kyllä Suomessakin on ollut hyviä keikkoja nuorelle pianistille. Tärkeimpien joukkoon Piirto laskee esiintymiset Mikkelin musiikkijuhlilla kahtena kesänä 2007 ja 2009.

Nämä keikat hän sai soitettuaan koe-esiintymisen Valeri Gergijeville ja Aleksandr Toradželle.

Koe-esiintyminen oli menestyksekäs, ja konsertit Mikkelin musiikkijuhlille järjestyivät.

"Tietenkin minulle oli tärkeä se ensimmäisen kesän resitaali, josta tuli hirveän hyvää palautetta", Piirto sanoo.

Ja toinen tärkeä tapaus ovat tietenkin kolmelle illalle jakautuneet Helsingin Musiikkitalon avajaiskonsertit.

"Tämä on ollut niin erityinen tilaisuus, että kyllä nämä kuuluvat tärkeimpiin konsertteihini. Yleensä olen jännittänyt esiintymisiä, mutta näissä konserteissa on ollut pelkästään hauskaa", Johannes Piirto sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>