23.3.2012 3:00
Nuorten työttömyysturva heikkenee vuonna 2014. Työmarkkinakeskusjärjestöt hyväksyivät torstaina työurasopimuksen, joka lyhentää alle kolme vuotta työskennelleiden ansiosidonnaista työttömyysturvaa nykyisestä 500 päivästä 400 päivään.
Jos nuori kieltäytyy aktiivisista työllistämistoimista, lyhenee ansiosidonnainen päiväraha 300 päivään.
Osapuolet sopivat myös varhaisen vanhuuseläkkeen lakkauttamisesta, osa-aikaeläkkeen ikärajan nostamisesta vuodella sekä työttömyysputken lyhentämisestä. Sopimus ei siis ollut palkansaajien hallituksille hyvä kakku.
"Aina on joitain kymmeniä tai satoja, joiden asema heikkenee, mutta samalla satoja tai tuhansia, joiden asema paranee", perusteli SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.
Liitolla on 10–15 alle 25-vuotiasta jäsentä, jotka ovat olleet työttöminä yli 400 päivää. Palvelualojen ammattiliiton työttömyyskassassa on kuukausittain keskimäärin 13 500 työtöntä. Heistä alle 25-vuotiaita, yli 400 päivää ilman työtä olleita oli alkuvuonna 24–25.
"Nuorten työllistyminen on paljon helpompaa kuin keski-ikäisten tai sitä vanhempien. Lisäksi on tärkeää, että kannustetaan työn tekemiseen eikä työttömyysturvalla olemiseen", Aalto sanoi.
STTK:laisen Pron puheenjohtaja Antti Rinne piti hyvänä lisänä hallituksen lupaamaa nuorten yhteiskuntatakuuta. Se takaa kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen työ- tai opiskelupaikan.
Palkansaajat kiittivät, että nuoret pääsevät vuodesta 2014 alkaen ansiosidonnaiselle turvalle nykyistä helpommin. Työssäoloehto kutistuu kahdeksasta kuukaudesta kuuteen.
"Tämä on ylivoimaisesti isoin juttu. Lisäksi työttömät saavat paremman ansiosidonnaisen, jos aktivoituvat", SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly totesi.
Työttömyyseläkeputken lyhentäminen vuodella oli SAK:lle kova pala. Tätä helpotti, että yli 60-vuotiaille taataan tukityötä tai -koulutusta, jonka jälkeen pääsee taas ansiosidonnaiselle entisin ehdoin.
"Iso juttu on sekin, että sopimusalat käyvät marraskuun loppuun mennessä alakohtaiset nuorten työllistämissopimusneuvottelut. Niissä käydään läpi, miten työllistymistä voidaan helpottaa", Lyly kertoo. Hänen mukaansa sopimus pidentää työuria yli vuodella.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos laskee, että 55–68-vuotiaiden työurat pitenevät vain noin neljällä kuukaudella. Etlan mukaan uudistus pidentää etenkin pienituloisten työuria, mikä vähentää hyötyjä julkisen talouden kannalta. Osa-aikaeläkkeiden käyttö loppuisi uudistuksen takia liki täysin.
Eläkeiän nostamisesta palkansaajat eivät pääse eroon. Järjestöt alkavat nyt neuvotella työeläkejärjestelmän remontista.
Valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen johtaa työtä "korkean tason jatkoselvityksen" pohjalta. Työryhmää ei ole vielä nimitetty.
Uudistukset tulevat voimaan vuonna 2017. "Varmasti tulee aikanaan eteen myös eläkeikäkysymys", Lyly sanoo.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen pitää työurasopimusta kelpo pohjana jatkoneuvotteluille.
"Tämä oli yksi hankalimpia ja vaikeimpia prosesseja, eikä se saa kovin hyviä tyylipisteitä. Tämä vastasi keskipitkää hyppyä v-tyylillä, lopussa oli tasajalka-alastulo ja pieni horjahdus, mutta pystyssä pysyttiin", hän kuvaili.
FAKTATyöeläkemaksut nousevat 23.3.2012
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi