"Olen taas tämän laivan kapteeni"

HS:n vuosi sitten Syyriassa tapaama irakilainen pakolaisperhe pääsi Suomeen. Nyt he asuvat Lempäälässä.

Lempäälä. Rivitalon päätyhuoneiston keittiössä on pieni lintuhäkki. Voisiko se olla?

Sitten ohi vilahtaa pieni lintu. Sama, jonka tapasimme reilu vuosi sitten Damaskoksessa.

Istuimme silloin hämärän huoneiston olohuoneessa. Ali Al-Lami, josta käytimme (HS 12. 12. 2010) nimeä Hussein, oli ahdistunut. "Onnellinen, se sana ei edes kuulu enää sanavarastooni", hän puuskahti, kun silloin kysyin, mikä hänelle tuottaa onnea.

Vain vuoroin hänen tai jonkun lapsen olkapäällä istuskellut satakieli oli perheen pieni onnentuoja. Lintu oli lentänyt yhtenä päivänä ovesta sisään ja asettunut taloksi. Perhe uskoi, että lintu oli viesti kotoa Bagdadista.

Tapaamisemme jälkeen Ali kävi entistä ahdistuneemmaksi. Kiintiöpakolaishaastattelu antoi toivoa, mutta tietoa Suomeen pääsystä piti vielä odottaa kuukausikaupalla.

Välillä iski pelko, ettei Suomeen päästä. Perhe oli maanpaossa köyhtynyt. Olisi päästävä töihin ja saatava lapset kouluun. Elämän pitäisi jatkua, mutta miten?

Ali pohti tulevaisuutta ja kävi joogassa rauhoittamassa mieltään. Taustalla olivat ankeat kokemukset Irakissa. Toimittajana työskennellyt mies pakeni vuonna 2008 perheineen Syyriaan sen jälkeen kun häntä oli kaksi kuukautta pidetty siepattuna ja kidutettu.

Viime keväänä Syyriassa alkoi kansannousu, joka teki elämästä entistäkin pelottavampaa. "Istuimme kotona ja odotimme", Ali sanoo. Lapset, Zahraa, 17, Hussein, 14, ja Maryam, 8, käyttivät aikansa televisiota katsellen ja piirtäen.

Elokuussa tuli lopulta tieto, että Al-Lamin perhe on valittu Suomeen. Syyskuussa he saivat lentoliput. Mukaan sai ottaa vain neljä laukkua. Ali jakeli kaikki Damaskoksessa hankitut taloustavarat pois. Paljoa ei jäänyt.

Katselemme Alin ja Widadin hääkuvia vuodelta 1993, Saddamin ajalta. Bagdadista asti Lempäälään ei ole tullut muuta kuin vanhat valokuvat. "Ja tuo vanha vaimoni", Ali vitsailee, mutta sanoo heti perään, että vaimoaan hän ei vaihtaisi pois. "Hän on kestänyt tämän kaiken kanssani."

Liikutumme kaikki, kun tajuamme, mitä kaikkea Alin sanoihin sisältyy.

Neljän vuoden pakomatka on ohi. Tunnelma on helpottunut ja erilainen kuin vuosi sitten, jolloin koko perhe vaikutti jännittyneeltä.

Syödään irakilainen lounas. Riisiä, halal-lammasta ja papukastiketta. Itse tehtyjä vaaleita leipäsiä. Salaattia ja paistettua lohta.

Ali on onnellinen, kun saa taas kalaa. Hän kertoo, miten arvostaa sitä, mitä on Suomelta jo saanut. Hän aikoo oppia kielen ja päästä töihin.

Kaikki yrittävät sanoa jotain suomeksi. "Seuraavan kerran keskustelemme ilman tulkkia", Ali lupaa.

Kysyn, miltä hänestä nyt tuntuu.

"Näkymä on kirkas. Elämä on kuin meri ja perheeni on laiva. Minä tunnen olevani taas tämän laivan kapteeni ja tiedän minne me olemme menossa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi