Opiskelijat kiinnostuivat yrittäjyydestä Japanissa

Talouselämän muutokset tukkivat perinteisen tien elinikäiseen työpaikkaan.

Sendai. Mitä ihmettä on tapahtunut japanilaisille opiskelijoille?

Kei Hoshino, 25, Tohokun yliopistosta hörppii aamiaiseksi misokeittoa Sendain keskustassa ja kertoo tahtovansa uudistaa japanilaisen koulutusjärjestelmän.

Hän menee ensin töihin lukiolaisia yliopistoon valmistavaan preppauskouluun, perustaa sitten itse sellaisen ja lopulta yksityislukion.

"Koulutus ei vastaa enää työelämän tarpeita", hän selittää poimiessaan hieman lohta syömäpuikkoihinsa.

"Haluan kouluuni luennoitsijoita yrityselämästä kertomaan, mitä todella tarvitaan."

Tohokun yliopiston kampukselta löytyy Satoshi Watanabe, joka näkee Japanin vammaistyössä puutteita – ja aikoo paikata niitä perustamalla oman yrityksen.

Hänen ystävänsä Ken Onodera puolestaan haluaa isona yrittäjäkouluttajaksi.

Tämä on uutta, sillä vanhan tavan mukaan Japanissa on kilpailtu verissä päin hyvistä yliopistopaikoista, opiskeltu sitten pari vuotta ja käytetty opiskelun viimeiset vuodet hakemalla töitä isoista yrityksistä.

"Se on yhä se halutuin uratie", Hoshino uskoo.

"Yritykset ja opiskelijat esittäytyvät toisilleen erilaisissa tilaisuuksissa. Kun kiinnostus syntyy, ehkä viides tapaaminen yrityksen edustajien kanssa voi johtaa työtarjoukseen."

Ennen kaikki hyvään yliopistoon päässeet työllistyivät. Kauniissa seremoniassa yliopistosta valmistuvien työnantaja kiitti uuden työntekijän vanhempia ja otti ikään kuin huoltajavastuun. Työpaikka oli käytännössä elinikäinen.

Perinteisessä uraputkessa on ollut tärkeää taata hyvä työpaikka ennen valmistujaisjuhlia. Joskus opettajalta on jopa pyydetty kurssin hylkäystä, jotta opintoja voisi jatkaa, kunnes työpaikka on saatu.

Ylempään korkeakoulututkintoon ovat jatkaneet vain työttömyyden uhkaamat ja pieni vähemmistö, joka tähtää akateemiselle uralle. Anna Suzuki tekee parhaillaan väitöskirjaa maalämmöstä.

"Työpaikka on kaikkea muuta kuin varma, ja työnhakuun satsataan yhä enemmän opiskeluaikaa", Suzuki sanoo.

"Kun yritysten rekrytointihalut ovat vähentyneet, opiskelijoiden on keksittävä muita mahdollisuuksia."

Se koskee myös äskettäin valmistuneita, joille luvatuista työpaikoista moni katosi, kun maanjäristys ja tsunami iskivät Sendain alueelle.

Japanin nuorisosta ollaan huolissaan vuosikymmenestä toiseen.

1990-luvulla puhuttiin "hikikomori-ilmiöstä", jonka uhrit potivat koulufobiaa, kieltäytyivät työelämästä ja erakoituivat huoneeseensa vanhempiensa ruokittaviksi.

"Luullakseni ilmiö on väistymässä", Suzuki sanoo.

2000-luvun vaihteessa yleistyivät näennäisen huolettomat freelancerit, jotka keskittyivät vapaa-aikaan, puikkelehtivat osa-aikatyöstä toiseen ja halveksivat uraputken jäytämiä "salaryman"- ja "ofisu lady" -toimistotyöntekijöitä.

Viime vuosina osa nuorista japanilaisista on myös kääntänyt ylpeästi selkänsä kulutusyhteiskunnalle ja jopa kilpaillut siitä, miten vähällä rahalla voi oikeasti tulla toimeen.

Tohokun yliopistosta löytyneet nuoret eivät tunnista itseään näistäkään ryhmistä. He tekevät vapaaehtoistyötä ja kuuluvat 40 oppilaan ryhmään, joka siivosi maanjäristyksen jälkeen Tohokun yliopiston kirjaston ja sai 1,3 miljoonaa kirjaa taas hyllyihin paikoilleen.

Vapaaehtoistyö jatkuu nyt tuhoalueen siivoustöillä ja evakuointikeskuksissa.

"Tradition voima on vahva ja traditiossa on toki paljon hyvää. Uskoisin kuitenkin, että yhä useampi opiskelija on valmis etsimään oman tiensä tulevaisuuteen vaikka sitten omana herranaan ja yrittäjän riskillä", Onodera tiivistää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi