lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

"Opiskelun hyödyt pitäisi tuoda paremmin esille"

Oppilaat kaipaavat kannustamista.

7.5.2011 3:00

Vesa Oja HS

"Opiskelun hyödyt pitäisi tuoda paremmin esille, ja myös se, mitä tapahtuu, jos jättää tehtävät tekemättä", pohtii Miko Pusztai todennäköisyyslaskujen lomassa 9B-luokan matematiikan tunnilla Peltolan koulussa Vantaalla.

Pusztai uskoo, että tutkijat ja opettajat ovat osittain oikeassa siinä, ettei kaikkia oppilaita koulu enää kiinnosta, kun kaverit, sosiaaliset tapahtumat ja internet vievät aikaa.

"Halutaan ehkä päästä helpommalla", myöntelee myös Netta Honkanen.

"Mutta kun saa vaikka vaikean matikan laskun laskettua, tietää, että osaa", Mikko Chan sanoo. Toisaalta taas esimerkiksi ranskan tunnilla on kurjaa, kun muut tuntuvat osaavan paljon paremmin.

"Sehän se vasta kannustaa yrittämään, kun näkee, että muut osaavat", Pusztai sanoo.

"Ei matikka oikein uppoa, eikä 90 minuutin tuntia tahdo jaksaa loppuun asti", sanovat Mea Grönholm ja Henna Virtanen.

"Aina ei oikein älyä, että mitä jollain avaruuskappaleitten laskemisella tekee tulevaisuudessa, mutta prosenttilaskun hyödyt ymmärtää."

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.