lauantai 18.5.2013 | Erkki, Eero  Onnittele e-kortilla

Paavo Arhinmäki lupaa vahvistaa sarjakuvan asemaa

Sarjakuvaa on tuettu vasta 1990-luvulta.

22.11.2011 3:00

Eilen julkistettiin kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen vastaus kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kirjalliseen kysymykseen sarjakuvan vähäisestä julkisesta tuesta.

Vastauksessaan Arhinmäki hämmästelee, että sarjakuvaa on tuettu säännöllisesti vasta 1990-luvulta lähtien, vaikka ala juhlii satavuotista historiaansa.

Sarjakuvan tarve lisäresursseille myös juhlavuoden jälkeen todetaan vastauksessa selkeästi, vaikka alan asema onkin viime vuosina vahvistunut taidekentässä.

Sarjakuvataiteilijoille on viime aikoina myönnetty muun muassa taiteen valtionpalkinto ja Suomi-palkinto.

Kulttuuriministeriö suunnittelee sarjakuvan edistämiseen tarkoitettujen varojen "siirtämistä omaksi rivikseen" taiteelle jaettavissa veikkausvoittovaroissa jo ensi vuonna. Niin sarjakuva saisi entistä itsenäisemmän aseman valtion budjetissa.

Lisäksi Arhinmäki lupaa, että sarjakuvataiteen asema taidetoimikuntalaitoksessa ratkaistaan samalla, kun Taiteen keskustoimikunta muutetaan Taiteen edistämiskeskukseksi. Muutos on nykyisen hallituksen ohjelmassa.

Nykyään sarjakuva on sijoitettu muotoilutoimikunnan piiriin kuten muun muassa graafinen suunnittelu ja kuvitus. Vastauksessaan Arhinmäki pitää asiantilaa ongelmana, joka on ratkaistava niin, että sarjakuvan asema vahvistuu.

Vastaus tuli samaan aikaan, kun sarjakuvaväki kokoontui Helsingissä juhlaillalliselle satavuotiaan suomalaisen sarjakuvan kunniaksi.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>