13.4.2011 3:00
"We are hiring!" eli "Me palkkaamme väkeä". Näin lukee nyt lähes kaikkien suomalaisten pelitalojen verkkosivuilla.
Kun nopeasti kasvavalla pelialalla kaikki yritykset etsivät samaan aikaan osaavaa työvoimaa, työntekijöistä tulee pula. Tänä vuonna suomalaiset pelitalot tarvitsevat noin 150–200 uutta työntekijää, alan yritysten edustaja Suomen Pelikehittäjät arvioi.
Työvoimapula on jo vaarassa jarruttaa pelialan hyvää kasvua, arvioi pelialan keskuksen Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.
Hiltusen esittelemän vision mukaan pelialan yritykset työllistäisivät vuonna 2020 noin 3 500 ihmistä, eli työvoima yli kaksinkertaistuisi. Samaan aikaan yritysten liikevaihto kasvaisi sadasta miljoonasta noin 330 miljoonaan euroon.
Pikalääkkeenä yritykset hakevat nyt osaajia yhteisellä rekrytointiohjelmalla, joka käynnistyy jo toukokuun lopussa. Seitsemän kuukautta kestävään GamePro-koulutukseen haetaan noin 20 ihmistä, jotka työllistyisivät suoraan alan yrityksiin. Työskentely yritysten oikeissa projekteissa on osa koulutusta. Ohjelmaa tukee Uudenmaan ely-keskus.
"Oppilaitoksista valmistuu liian vähän pelialan osaajia. Ensimmäinen alan ohjelmointikoulutus käynnistyi Kajaanissa muutama vuosi sitten, mutta sieltä ei ole vielä ehtinyt valmistua kukaan", Hiltunen kertoo.
Pitkäaikaisempana ratkaisuna pelialan yritykset toivovat opetusministeriöltä koulutuspaikkojen lisäämistä. Vaikka Suomessa on runsaasti ohjelmointikoulutusta, usein pelialan yritysten tarpeet ovat hyvin erikoistuneita. Osittain peliala kilpailee samasta työvoimasta it-yritysten kanssa.
Suurin työvoiman tarve on Angry Birds -pelin kehittäneellä Roviolla. Peliyhtiöllä on noin 60 työntekijää, mutta vuoden loppuun mennessä uusia työntekijöitä tarvittaisiin noin 30, arvioi henkilöstöpäällikkö Maria Sipiläinen.
Huhtikuun alussa Roviossa käynnistyi vastaava ely-keskuksen rahoittama koulutusohjelma, joka on räätälöity nimenomaan Rovion tarpeisiin.
Rovio Academy -putkessa on nyt kahdeksan koulutettavaa. Heistä tulee peliohjelmoijia, joista on Sipiläisen mukaan nyt pahin pula.
Toinen esimerkki nopeasti kasvavista peliyrityksistä on RedLynx. Se kehittää pelejä useille eri laitteille, erityisesti pelikonsoleiden kuten Wiin, Playstationin ja Xboxin verkkokaupoista ladattavaksi. Kyse ei ole uudesta tulokkaasta, RedLynxillä on takanaan jo kymmenen vuotta ja noin sata julkaistua peliä.
Nyt RedLynx työllistää 45 ihmistä, mutta tänä vuonna lisää tarvittaisiin ainakin 15, toimitusjohtaja Tero Virtala kertoo. Siksi RedLynx on jo toista kertaa mukana alan rekrytointiohjelmassa.
"Töitä olisi ohjelmoijille, osaaville graafisille suunnittelijoille, pelisuunnittelijoille sekä testaukseen."
Muiden alan yritysten tapaan RedLynx on palkannut myös ulkomaisia työntekijöitä. Työvoimapula on kuitenkin kansainvälinen ilmiö.
Vielä muutama vuosi sitten pelialan työpaikkoja pidettiin projektihommina: pelin julkaisun jälkeen ihmiset saivat siirtyä seuraavaan yhtiöön.
"Ala on kehittynyt ja firmat kasvaneet. Meillä osaavat ihmiset siirretään yrityksen sisällä seuraavaan projektiin. Meilläkin on samaan aikaan käynnissä kuusi eri pelihanketta."
POIMINTAKuuma ala houkuttelee sijoittajia 13.4.2011
Tämä porukka tarvitaan pelin tekemiseen 13.4.2011
FAKTASuomen tietokonepeliala on 100 miljoonan euron kokoinen 13.4.2011
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi