Pommipoika Umarin tarina

Pakistanin Talebanin värväämä 14-vuotias poika jäi henkiin viime viikon itsemurhaiskusta. Sairaalassa hän kertoi tarinansa.

Delhi. 14-vuotiaan Umar Fidayeen velvollisuutena oli kävellä suufilaisten muslimien pyhättöön Syed Sakhi Sarwarin kylässä Pakistanissa ja räjäyttää pommivyönsä.

Oli sunnuntai 3. huhtikuuta 2011. Pyhätössä oli valmiiksi kaaos, sillä kaksi Talebanin itsemurhapommittajaa, 16-vuotias Ismail ja 18-vuotias Umar olivat laukaisseet siellä omat pommiliivinsä puoli tuntia aiemmin.

Ambulanssit ulvoivat. Ismailin, Umarin ja 49 muun kuolonuhrin ruumiinkappaleita siivottiin, kun Umar Fidayee astui pyhättöön.

Hänen tehtävänsä oli viimeistellä kauhutyö, mutta hänen pommivyönsä ei räjähtänyt. Hätäpäissään Umar heitti käsikranaatin, jonka räjähdys repäisi hänen kätensä irti. Toinen käsi vammautui poliisin luodeista.

Viime viikonloppuna – alle viikko epäonnistuneen itsemurhaiskunsa jälkeen – Umar antoi muutamalle pakistanilaiselle televisiokanavalle haastattelun sairaalassa Waziristanissa.

Se on harvinainen ikkuna Talebanin maailmaan.

Murrosikäinen Umar Fidayee on kotoisin pienestä Khatin kylästä läheltä 50 000 asukkaan Mir Alin kaupunkia. Tuppukylä sijaitsee Pohjois-Waziristanin heimoalueella Pakistanin ja Afganistanin rajalla, jota pidetään yhtenä maailman vaarallisimmista paikoista. Vanhoillista ja köyhää vuoristoaluetta hallitsevat sotaisat heimopäälliköt ja terrorijärjestöt kuten Pakistanin Taleban.

Talebaniin Umarin rekrytoi keskiportaan päällikkö Qari Zafar tammikuussa 2011. Hän houkutteli pojan Husso Khelin kylän koulun ulkopuolelta.

"Hän sanoi, että koulutus on turhaa. Että ryhdy taistelijaksi, niin pääset taivaaseen", Umar kertoi viikonloppuna Pakistanin televisiossa.

Siitä Taleban tunnetaan. Se värvää nuoria kouluttamattomia maalaispoikia, jotka eivät maailmasta paljoa tiedä. Sellaiselle voi syöttää monenlaista totuutta.

Umar oli ilmeisen helppo uhri. Hänen isänsä Akbar Khan oli kuollut pommi-iskussa Karachissa muutama kuukausi aiemmin.

Toisaalta 50 000 asukkaan Mir Alin kaupunki, jonka liepeillä Umarin perhe asui, on huono kasvupaikka. Pelkästään lokakuussa 2007 kolmen päivän aikana Pakistanin armeijan ja Talebanin taisteluissa kuoli noin 250 ihmistä, joista siviilejä oli kymmeniä. Umar oli silloin kymmenvuotias.

Kun Afganistanin sota alkoi 2001 ja teki Waziristanista pian levottoman, Umar oli neljävuotias. Rauhan aikaa hän ei ole oikeastaan kokenut. Sotaa sitäkin enemmän.

Kun Pakistanin armeijan iskut lokakuussa 2007 osuivat Mir Alin torille, tv-kanava Al Jazeeran mukaan kymmeniä siviilejä kuoli. Kun kaupungin laidalla haudattiin iskun uhreja, alkoi taas räjähdellä. Kauppias Abdul Sattar kertoi uutistoimisto AP:lle laskeneensa 60 vainajaa lisää, joista "osalla ei ollut päätä, käsiä tai jalkoja".

Tuhannet perheet lähtivät evakkoon.

"Ihmiset evakuoivat haavoittuneita sängyissä. Neljä ihmistä kantaa kerrallaan sänkyä, he kävelevät hyvin pitkiä matkoja jopa 50 kilometriä päästäkseen lähimpään sairaanhoitopaikkaan", Al Jazeera raportoi.

Siellä jossain oli myös kymmenvuotias Umar.

Helmikuun alussa 2011 Umar tuotiin Talebanin leirille Mir Alin lähelle.

"Mir Alissa oli 350–400 itsemurhapommittajaa saamassa koulutusta", hän kertoi nyt.

Pakistanilaiselle Express 24/7 -lehdelle antamassaan haastattelussa Umar sanoi, että leirillä oli myös uzbekkeja, tadžikkeja ja arabeja, nuoria kyläpoikia kuten hän. Oli luvattu, että he menisivät Afganistaniin tappamaan ei-muslimeja. Umar kuitenkin lähetettiin pommiliivi yllään pakistanilaisten pyhättöön.

"Sanoin heille [Taleban-johtajille], ettei täällä ole vääräuskoisia. He vastasivat, että nämä ihmiset [suufilaiset] ovat vääräuskoisiakin pahempia."

Maaliskuun lopulla Taleban-pomo Qari Zafarin kuoli Naton ilmaiskussa. Muutamaa päivää myöhemmin, perjantaina 1. huhtikuuta, Ayyaz-niminen mies antoi Umarille, Ismailille ja toiselle Umarille tyhjät pommiliivit. Iltapäivällä pojat ajettiin pakettiautolla suufilaisten pyhättöön. Ayyaz näytti paikat, joissa kukin pojista laukaisee liivinsä.

Sunnuntaina he palasivat.

Nyt liivit oli pakattu niin täyteen kuin mahtui.

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi