keskiviikko 22.5.2013 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

Poppari tykkää puukäsitöistä

YouTube on ollut tärkeä apuväline 13-vuotiaan Robinin uralla.

26.1.2012 3:00

Turku. Kun pop-tähdellä on ikää vasta 13, täytyy pressitilaisuudet järjestää iltapäivällä. Tietenkin: artistin pitää ensin hoitaa koulupäivä.

Tässä artisti eli Robin nyt kuitenkin istuu, turkulaisen hotellin neuvottelutilassa. Tarkoitus on antaa haastatteluja lähinnä kotikaupungin tiedotusvälineille. Jokaiselle välineelle on varattu 20 minuuttia haastatteluaikaa. Mennään siis heti asiaan.

No, Robin. Miten päädyit esittämään Frontside Ollie -kappaleen, joka on katsottu YouTubessa yli kolme miljoona kertaa? "Olin laittanut YouTubeen videoita, joissa laulan. Levy-yhtiössä oli huomattu ne, ja sieltä kysyttiin, haluaisinko tehdä levyn", Robin sanoo.

Robinin uran voi sanoa käynnistyneen 2008, jolloin hän voitti lasten laulukilpailun. Hän pääsi kilpailemaan myös New Wave Junior -laulukilpailuun Venäjälle. Robin lauloi kisassa Europen The Final Countdownin. Esityksestä tehty video on yksi niistä, jotka levy-yhtiökin noteerasi.

Levy ilmestyy helmikuussa. Biisejä on ollut tekemässä Maki Kolehmainen ja Jimi Constantine.

Robinin mukaan kappaleet kertovat hänen ikäistensä elämästä. "Yksi laulu on äidille. Yhdessä lauletaan iskän raivoamisesta. Sitten on laulu siitä, miten tärkeää on elää tätä päivää eikä esittää aikuisempaa kuin on."

Keikoille on tarkoitus lähteä jossain vaiheessa. Robin epäilee, että saattaa joskus joutua olemaan koulusta pois. "Sitten täytyy kysyä läksyt kavereilta."

Kaverit ovat suhtautuneet myönteisesti Robinin äkilliseen julkisuuteen. Hiljan hän koki fanitusta yllättävässä paikassa.

"Puukäsityötunnilla oli porukkaa kiljumassa oven takana."

Puukäsityöt on yksi Robinin lempiaineista. Mitä teit siellä viimeksi? "Laatikon, jossa on samettinen sisus. Äiti laittoi siihen jotain kortteja."

Liikunnasta Robin pitää, mutta lukuaineista ei niinkään. "Paitsi ruotsista. Se on hauskaa."

Oletko hyvä koulussa? "No sellainen keskiverto."

Jonain päivänä Robin aikoo itse säveltää ja sanoittaa musiikkia. Hän sanoo musiikkimakunsa olevan pop-voittoisen, mutta sisältävän myös rokimpaa musiikkia.

"Kuuntelen Paramorea ja Bruno Marsia. Michael Jackson on aina ollut esikuvani."

Robinia on verrattu Justin Bieberiin, joka on 17-vuotias kanadalainen poppari. "Arvostan häntä artistina. Kuitenkin haluan olla Robin, enkä Suomen Justin Bieber."

Robin harrasti aiemmin uintia tosissaan, mutta hän sai olkapäävamman. Nykyään hän käy kaksi kertaa viikossa taekwondo-treeneissä. Lisäksi on viikoittainen pianotunti. Laskettelemassa hän käy lähes joka päivä.

Siellä sattui juuri yksi hassu juttu. "Kuulin radiosta NRJ Aamupoikien version Frontside Olliesta. Vitsi että nauratti!"

Vaikka Robin havitteli laulajanuraa, hän ei ole koskaan harkinnut esimerkiksi television Talent-ohjelmaan osallistumista. "Olen kyllä katsonut sitä. Jos siinä on vaikka joku taikuri, heti täytyy yrittää itsekin temppuja."

Robin on eloisa ja sananvalmis tyyppi. Hänet voi hyvin kuvitella tekemässä taikatemppuja välitunnilla ja hauskuuttamassa luokkakavereita. Taidat olla niitä oppilaita, jotka esiintyvät kaikissa koulun juhlissa?

"Olen esiintynyt myös joulujuhlassa ja laulanut muiden koulujen tilaisuuksissa."

Haastattelun kulkua seuraillut manageri näyttää, että 20 minuuttia on kohta täynnä. Vielä pitää ehtiä ottaa kuvat.

Robin suostuu muitta mutkitta esittämään, että tekee hittinsä nimessä mainitun skeittitempun. Hän vakuuttaa, että haastateltavana ei muutenkaan ollut kamalaa.

Seuraavana päivänä edessä on pressitilaisuus Helsingissä.

Iltapäivällä. Tietenkin.

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>