lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Rasva palaa taas lenkeillä ja kuntosaleilla

Penkkipunnerrus, hiihto ja hip hop houkuttelivat sunnuntaina.

9.1.2012 3:00

Outi pyhäranta hs

Useammin salille tai lenkille, läskit pois. Niin lupasi moni suomalainen tämänkin vuoden alussa.

Tiit Ilves aloitti kuntosalilla käynnin jo kuukausi sitten. Hän on istunut päivät pitkät pyöröharjakoneen ohjaamossa ja huomannut lihasten olevan elvytyksen tarpeessa.

Sunnuntaina hän nosteli rautaa Eastbody-kuntosalissa Helsingin Malmilla. "Teen joka kerta eri juttuja, niin osa lihaksista saa levätä."

Nyt hän nostaa ensin tangon, 20 kiloa, lisää sitten 15 kiloa sen kumpaankin päähän. Ja hetken päästä kartuttaa kuormaa vielä kymmenellä kilolla.

"Nyt ovat rintalihakset työn alla."

Kuntosaliyrittäjä Mikko Mantila kertoo, että hänen asiakkaansa lepäilevät vielä kehonrakennusharrastuksestaan jonkin aikaa.

He matkustavat ja löysäilevät ja aloittavat uuden kauden tammikuun lopulla. Kävijöissä on paljon oikeita bodareita, jotka kilpailevatkin lajissa.

Toinen aalto syntyy huhtikuussa, kun huomataan, että kesä lähestyy, mutta kunto ei ole sen mukainen.

Motivuksen saleilla Helsingin keskustassa kaikki ohjatut ryhmät ovat täyttyneet, kuten aina vuoden alussa.

Tarjontaa riittää: BodyPumpia ja bailatinoa, kahvakuulaa ja pilatesta, joogaa ja kiinteytystä, spinningiä ja lihaskuntoutusta. Listalla näyttäisi olevan kymmeniä erilaisia lajeja.

"Parikymmentä vuotta sitten oli kolmenlaisia ryhmiä, kevyttä, keskiraskasta ja kovaa jumppaa", kertoo ohjaaja Tarja Runsten. Nyt hän pistää vauhtia nuoriin aikuisiin naisiin raggan ja hip hopin sekoituksella.

Osanottajat ovat kokenutta väkeä. He jaksavat venyä ja heilua lähes tunnin, vaikka vauhti kiihtyy loppua kohti. Kaikkien koordinaatio toimii ja uudet liikesarjat jäävät mieleen saman tien.

"Käyn vaihtelevasti erilaisissa paikoissa, yleensä tanssillisilla tunneilla", kertoo Saara Bryk. Lajeihin kuuluu myös jooga. Eeva Janhunen vakuuttaa, että rauhallinen jooga on parantanut huomattavasti hänen hapenottokykyään ja kuntoaan.

Kuntoa kohennettiin sunnuntaina myös puistoissa, joissa isät kiskoivat pikkulasten pulkkia ja Keskuspuiston laduilla, vaikka lumitilanne oli niin ja näin.

Lumitykki puhalteli Paloheinän urheilumajan tuntumassa.

"Neljänsadan metrin lenkki tuli täyteen. Latu on niin jäistä ja röpelistä, etten uskaltanut lähteä pidemmälle metsään", kertoi Tuija Käckman 11 asteen pakkasessa.

"Joka vuosi on tehty sama kuntoilulupaus", sanoo Tero Käckman, joka on aloittanut hiihtokauden jo Oulun 30-senttisillä lumilla.

Anni ja Satu Palviainen risteilivät laduilla parikymmentä minuuttia ja uhkasivat lähteä metsään vielä takaisin. "Odotimme niin kovasti talvea ja keli on niin kiva, että oli pakko tulla yrittämään hiihtämistä."

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.