Riisuttu The Rasmus

Kun levyt myyvät miljoona kappaletta Dead Letters -suosikkia vähemmän, yhtye voi taas keskittyä musisointiin ja perhe-elämään.

"I don't know who I am", 32-vuotias Lauri Ylönen laulaa ja The Rasmus -yhtyeen muut jäsenet täydentävät I'm a Mess -singleä – akustisin soittimin!

Olemme Korjaamon takahuonetilassa ennen erään yksityistilaisuuden alkamista. Ovatko suurten tuotantojen miljoonamyyjät siirtyneet katusoittolinjalle?

"Treenaamme nyt julkaistavan The Rasmus -levyn lauluista akustisia versioita tv- ja radiohaastatteluihin, joita teemme esimerkiksi Suomessa ja Saksassa", Ylönen selittää.

Treenaus kuulostaa ilahduttavan musikaaliselta. Parin kenties ylituotetun levyn jälkeen yhtyeen ydin on edelleen melodisissa lauluissa, jotka toimivat jopa akustisena nuotiokitarointina ilman studiokuorrutusta.

Uudella levyllä studiokuorrutusta toki riittää.

Esimerkiksi avausraidan The Stranger sisältää 1980-luvun syntetisaattorisointeja, discorumpuja ja lopulta myös reipasta sähkökitaraa.

The Rasmus on yhä tarkoituksellisen skitsofreninen yhtye: halutessaan rock, mutta osin omiaan diskoihin.

"Teemme aina, mitä itse biisi tarvitsee", basisti Eero Heinonen arvioi.

Uutuus merkitsee pitkän tauon päättymistä. Edellinen levy on vuodelta 2008, edellinen maailmankiertue tehtiin 2009. Yhtye ei kuitenkaan ollut hajoamassa.

"Paljon lähempänä hajoamista olimme 1999, kun ensimmäinen rumpali lähti, silloinen manageri ei nähnyt yhtyeessä tulevaisuutta ja levy-yhtiö ehdotti suomeksi laulamista", Heinonen muistelee.

"Nyt oli vain sopiva paikka tauolle, kun edellinen levytyssopimus oli loppunut", Ylönen kertoo.

Jännitystä oli silti ilmassa, kun ympäri maailmaa hajaantunut yhtye kokoontui kesällä 2011 vanhalle treenikämpälle.

"Jos homma ei olisi toiminut, olisimme laittaneet nokkahuilut pussiin ja jatkaneet taukoa", Heinonen toteaa.

Kitaristi Pauli Rantasalmelta ja Ylöseltä tulivat taas ensimmäiset biisi-ideat, joita yhtye lähti kehittelemään ilman ulkopuolisia korvia. Vuoden 2008 Black Roses -levy sävellettiin nimekkään tuottajan Desmond Childin kanssa.

"Child oli riski, joka oli kiinnostava ottaa. Mutta keskenämme omalla kämpällä soittaminen oli stressittömämpää ja iloisempaa", Ylönen sanoo.

Tämä heijastui sanoituksiin. "Ei ollut tarve vääntää angstia väkisin", Ylönen sanoo.

Kun lauluja oli tarpeeksi, yhtye soitti uransa suurimmat hitit tuottaneelle Martin Hansenille ja varasi studion Tukholmasta lokakuuksi 2011.

Studiotyö kesti kuusi viikkoa, kun pahimmillaan yhtye on käyttänyt studioaikaa albumiin yhdeksän kuukautta.

"Nyt tehtiin omakustannelevy, jolle etsittiin julkaisija vasta, kun paketti oli koossa."

Julkaisija on Universal. Aluksi levy julkaistaan parissakymmenessä maassa.

Yli 30-vuotiaina muusikot haluaisivat keskittyä musisointiin.

"Suurin suosio vuosina 2003–2005 toi promoamista ja talk show -ohjelmissa istumista ympäri maailmaa niin paljon, että se ei enää tuntunut järkevältä", Ylönen muistaa.

Hän sanoo paineiden tuoneen myös liiallista alkoholinkäyttöä ja univaikeuksia.

"Oli synkkiä aikoja ja villejä aikoja. Nyt ovat toiset ajat. En ole ottanut pisaraakaan alkoholia kolmeen vuoteen."

Uusi levy pakottaa kuitenkin myös promootioon ja kiertueille. Yli kolmikymppiset perheenisät joutuvat pohtimaan perhe-elämän ja liikkuvan työn sovittamista yhteen.

"Teemme tiiviitä rundeja: kesällä käymme Venäjällä ja Ukrainassa. Syksyllä kierrämme Eurooppaa kuusi päivää viikossa kuuden viikon ajan."

Suomeakaan ei unohdeta.

"Vuosien ajan olemme esiintyneet Suomessa ehkä kerran vuodessa. Lokakuussa kierretään konserttisaleja Tampere-talosta Lahden Sibeliustaloon", Heinonen kertoo.

Kaksi konserttia tehdään myös Helsingin Tavastialla.

Uutukainen voi yhä myydä maailmanlaajuisesti joitakin satojatuhansia kappaleita ja enemmänkin, jos siltä lohkeaa suuri kansainvälinen hitti.

Entä jos näin ei käy? Olisiko se The Rasmuksen loppu?

"Me puhumme jo seuraavasta levystä. Se nyt ainakin tehdään!" Heinonen lupaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi