maanantai 20.5.2013 | Lilja, Karoliina  Onnittele e-kortilla

Siinai – ei kenenkään maa

Egyptin lainsuojattomalla niemimaalla pelätään islamistiryhmien pesiytymistä.

30.3.2012 3:00

Pauline Beugnies

Al Gora/Al Arish. Oljenkorsista ja lasikuitusäkeistä rakennetussa beduiinimajassa on kaksi makuuhuonetta ja keittiö.

Piha-aitauksen keskellä möllöttää neljä vuohta, joiden jaloissa pyörii kanoja. Tuuli puhaltaa puuskittaisesti Israelin puolelta, Negevin autiomaan suunnalta.

Maata, sitä beduiiniperheen isällä Ali Morashed Soleilmanilla riittää, vaikkei omistussuhteista olekaan virallisia papereita.

Suvulta perityllä 16 hehtaarin puolikuivalla aavikkotontilla kasvaa mantelipensaita, aprikoosia ja persikkaa.

"Vesi tulee taivaalta kun tulee, tai sitten kuskaamme sitä aasilla kuuden kilometrin päästä", Ali sanoo, ja kaivaa sängyn alta kaksi metrin mittaista metalliputkea.

"Näitä pidän käden ulottuvilla auringonlaskun jälkeen. Seudulla on alkanut liikkua kaikenlaista rosvojoukkoa."

Soleilman ei ole ainoa, jota huolettaa Siinain niemimaan turvallisuus. Egyptin koillisosassa sijaitsevalla Pohjois-Siinailla on alkanut liikehtiä epämääräistä porukkaa vuosi sitten tapahtuneen vallankumouksen jälkeen.

Syy on yksinkertainen: kun presidentti Hosni Mubarak syöstiin vallasta helmikuussa 2011, poliisi vetäytyi kokonaan Pohjois-Siinailta, joka jo entuudestaan oli varsin lainsuojatonta aluetta.

Nyt poliisit ovat palanneet suurimpiin kaupunkeihin, mutta asukkaiden mielestä viranomaisvalvonta on retuperällä varsinkin kaupunkien ulkopuolella.

Egyptin armeijan joukkoja on alueella vain nimeksi, sillä armeija on keskittynyt valvomaan turvallisuutta pääkaupunki Kairossa.

Huolensa Siinain vakaudesta on ilmaissut myös Israel, joka jakaa niemimaan kanssa 240 kilometriä pitkän maarajan. Israel väittää, että valvomattomasta Siinaista on kehittymässä aseellisten islamistiryhmien uusi sillanpääasema taistelussa juutalaisvaltiota vastaan.

Kytevästä konfliktista saatiin esimakua maaliskuun alussa, kun Israel teki ilmaiskuja Gazaan.

Gazan aseelliset islamistiryhmät vastasivat ampumalla raketteja. Israelin mukaan iskut Gazaan tehtiin, koska palestiinalaisryhmät olivat suunnittelemassa iskuja Israeliin Siinain puolelta.

"Tänne on helppo tulla ja aloittaa iskut", toteaa Siinain islamistiryhmiä tutkinut egyptiläinen toimittaja. Hän haluaa turvallisuussyistä esiintyä nimettömänä.

Toimittajan mukaan islamistien radikaalisiipeä alkoi kerääntyä Egyptin muista maakunnista Siinaille heti vallankumouksen jälkeen.

Osa tulijoista sanoo kannattavansa terroristiverkosto Al-Qaidan ideologiaa, mutta tiedot ryhmien järjestäytymisen tasosta ovat vajavaisia.

"Poliisilla on lista 1 200 islamistista", hän sanoo. "Heistä 400–500:n arvellaan olevan aseistautuneita."

Toimittaja pitää mahdollisena, että Egyptin armeija ajautuu ennen pitkää yhteenottoihin ryhmien kanssa.

"He [Siinain islamistit] eivät kunnioita Egyptin valtiota – eivät, vaikka vallassa olisi muita islamisteja."

Egyptin turvallisuusviranomaiset kuitenkin kiistävät, että radikaalit islamistit olisivat pesiytymässä Siinaille.

"Meillä ei ole todisteita islamistiryhmistä. Israel levittää näitä puheita oikeuttaakseen iskut Gazaan ja saadakseen sotilastukea Yhdysvalloilta", sanoo Pohjois-Siinain maakunnassa turvallisuuspäällikkönä työskentelevä Ismael Sherif.

Hänen mukaansa Siinai vakautuu sitä mukaa kun hallituksen toimintakyky palautuu ja poliisit palaavat alueelle.

Mutta ennen sitä Siinain islamistit ja rajan takana Gazassa toimivat aseelliset islamistiryhmät jatkavat tiivistä yhteistyötä, uskoo beduiiniheimo sawarkan päällikkö sheikki Arafat Khader Salman.

"Siinain islamistit käyvät rajan ali kaivettuja tunneleita pitkin Gazassa kouluttautumassa. Gazan islamistit taas saavat Siinain islamisteilta logistista apua", hän sanoo.

Salmanin mukaan Siinain islamistiryhmät ovat vielä pieniä, mutta jäsenet ovat omaksuneet taistelevan islamismin ideologian.

Heidän tavoitteenaan on islamilaisen valtion perustaminen Siinaille.

Hänen mukaansa osa ryhmien jäsenistä on heimoista ja sukuyhteisöistä vieraantuneita beduiininuoria.

"Beduiiniheimot ja Egyptin turvallisuusviranomaiset tietävät kyllä, keistä on kyse."

Mantelipensaiden keskellä seisova viiden lapsen beduiini-isä Ali Morashed Soleilman on kehityksestä huolissaan. Hän sanoo, että vallankumous toi beduiineille vapauksia, mutta valvonnan puute on johtanut kurittomuuteen.

Soleilmanin maatilalta on Israelin puolelle vain muutama kilometri.

"Ehkä Israel tekee suurhyökkäyksen ja miehittää taas Siinain", hän tuumii.

Entä mitä mieltä hän on Israelin väitteistä, että Gazan islamistit pyrkivät tekemään Siinailta käsin iskuja Israeliin?

"Jos näin on, se on väärin. Me rajaseudun asukkaat saamme kantaa seuraukset."

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>