lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sofiankadulla hoilattiin ylistystä Helsingille

Kuorokäytävän tilausteokseen sai osallistua kuka vain.

19.8.2011 3:00

Maija Tammi HS

"Kyllä se on hullu, joka Helsingistä pyrkii muualle."

Tällaista sitä nyt huudellaan ihan pokkana kymmenien muiden kuorolaisten kanssa keskellä Helsinkiä.

Vielä pari minuuttia sitten piti katsoa kateellisena, kun muut saivat laulaa Finlandiaa Senaatintorin rappusilta. Siellä oli Kuorojen kierroksen ja samalla koko Art Goes Kapakka -festivaalin aloittanut kuorojen yhteislaulusessio.

Mutta Sofiankadun Kuorokäytävällä kaikki on toisin. Täällä kadunmieskin saa laulaa.

Koiton laulun laulajia ystävineen on tullut ryhmittäytymään riveihin jo hyvissä ajoin. Apujohtaja Leena Puonti ja neljä muuta johtajaa ovat asetelleet kaljakorit keskelle katua, jotta homma pysyy ruodussa.

Tämän illan teoksen nimi on Helsingin hymni. Kappaleen säveltäjä Reijo Aittakumpu lupasi etukäteen, että se on ihan helppo. Suorastaan minimalistinen. "Kaikkea toistetaan vähintään neljä kertaa."

Sitä idean isät, We Love Helsinki -aktiivit Olli Sirén ja Timo Santala toivoivat tilatessaan Aittakummulta teosta. Sanat teokseen otettiin Monocle-lehdestä, runoilija L. Onervan sekä muusikoiden Pinkin ja Super Jannen tuotannosta. Sanaista arkkuaan raotti kuorotaiteen hyväksi jopa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Ihan hyvinhän idea toimii. Kyllä tässä pääsee laulun kyytiin.

Väkeä kävelee Kuorokäytävän keskellä tungokseksi asti. Osa jää kuuntelemaan, muutama uskalias jää jopa laulamaan. Loppunousu on erityisen komea: pelkkää suhinaa.

"Jumaliste, että osattiin hyvin", kuuluu vierestä ennen suhinoiden loppua.

Lennosta ykkösalttoon liittynyt Helka Ketonen on tyytyväinen hänkin: ensimmäinen kerta kuoron riveissä ikinä, ja suoraan keikalle.

"Kyllä tästä vähän hintsii sai, mitä tämä on", laulutaiteilija mietiskeli ensiesiintymisensä jälkeen.

Kappaleen sanomakin välittyi – jos ei yleisölle, niin ainakin laulajalle.

"Tämmöistä stadihymistelyähän tää oli. Mutta mä oonkin helsinkiläinen", Ketonen sanoi.


Kulttuuri C 1

Michaël Borremansin maalaukset vievät epämukavuuden äärelle Juhlaviikoilla.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.