24.11.2011 3:00
KIURUVESI. Katkeruutta ja vihaa viranomaisia kohtaan oli ilmassa, kun nelisensataa metsästäjää haukkui Kiuruvedellä Suomen susipolitiikkaa keskiviikkona.
"Se on siististi sanottuna takapuolesta", auttoi teemaan kansanedustaja Pentti Oinonen (ps).
Yläsavolaiset olivat yhtä mieltä, että susia on liikaa. Tällä hetkellä Kiuruvedellä pyörii kaksi isoa laumaa. Talvella oli 15–20 suden lauma.
"Näin isoja laumoja ei ole näkynyt 40 vuoteen", Erkki Partanen sanoi.
Kaatolupia pitäisi saada lisää, varsinkin häirikkösusille, jotka pyörivät kylänraitin tuntumassa.
"Kymmenen lupaa vähintään", Partanen sanoo.
Onneksi Oinonen oli kehottanut isäntiä jättämään aseet kotiin – sen verran tunnelma oli räjähdysherkkä.
Metsästäjien mukaan hirvimetsälle meneminen alkaa olla liian suuri riski, kun sudet syövät paitsi hirvet myös hirvimiesten koirat.
"Metsäpeuratkin menee", Reijo Turunen lisäsi nuotiolla liikuntahallin edustalla.
Korvaustilaston mukaan sudet tappoivat tai vahingoittivat viime vuonna Suomessa 26 koiraa. Kaikkia ei tilastoida.
Turunen oli ollut puoli tuntia hirvimetsällä kun häneltä meni koira. Kari Nikkiseltä syötiin kolme koiraa kahdessa vuodessa. Korvausta hän sai tuhat euroa koiralta vuoden viiveellä.
Kiuruvedellä on niitäkin, jotka ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä.
"Tapettu on paljonkin, yhdeksän pentua yksin ja porukalla lisää", HS:n haastattelema salakaataja sanoo. Hän epäilee omaavansa suden salakaadossa Suomen ennätyksen.
Hän aikoo jatkaa luvatonta touhuaan. "Totta kai, kurissa ne täytyy pitää."
Viranomaisten mukaan susikanta on lähes puolittunut vuodesta 2005. Nyt susia on tarkkojen laskelmien mukaan enää 135–145 yksilöä ja suurin syy on juuri salakaato.
Metsästäjäliiton mukaan susia on 230. Kiuruvedellä ei luotetakaan riistaviranomaisten tilastoihin. Silmähavaintoihin luotetaan ja niitä on paljon.
"Jos myönnetään, että susia on enemmän ja kaatolupia myönnetään enemmän, salakaato loppuu", kansanedustaja Elsi Katainen (kesk) sanoi.
Kiuruvedellä kasvaa huoli, että sudet tottuvat ihmisiin. Ne tulevat jo pihoille, eivätkä pelkää autoja. "Kuka kantaa vastuun, jos susi käy lapsen kimppuun?" miehet nuotiolla kysyvät.
Laillisesti susia saa kaataa tällä metsästyskaudella 20. Jokainen kaato tarvitsee oman lupansa.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi