5.4.2011 3:00
Reilu kauppa jatkoi kasvuaan Suomessa viime vuonna. Yhteensä Reilun kaupan tuotteita myytiin 93 miljoonalla eurolla.
Keskimäärin jokainen suomalainen osti Reilun kaupan tuotteita viime vuonna 17,30 eurolla, eli noin eurolla enemmän kuin vuonna 2009.
Reilun kaupan hurjin kasvuvauhti on nyt hidastunut. Vuonna 2009 myyntiä oli 86,9 miljoonaa euroa eli myynti lisääntyi 6,1 miljoonaa euroa, kun vuoden 2009 kasvu oli puolestaan huimat 32,5 miljoonaa.
"Erittäin tyytyväinen täytyy olla kasvuun, vaikka taloudelliset ajat ovat olleet hieman hankalia. Toki kasvu voisi olla aina nopeampaakin, mutta eiköhän vauhti vielä kiihdy, kun taloudellinen tilanne paranee", sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa.
Myös Reilun kaupan tuotteiden määrä lisääntyi viime vuonna. Markkinoille tuli 200 uutta tuotetta ja kokonaismäärä on nyt 1 600 tuotetta.
"Täytyy uskoa, että sadan miljoonan myyntiraja rikotaan tänä vuonna. Reilun kaupan tuotteet ovat jo normaaleita suomalaisten ostoskorissa", Virtaintorppa arvioi.
Suomalaisten suosikkituotteita olivat viime vuonnakin kahvi, banaanit, viini, kukat ja puuvillatuotteet. Kahvinmyynti oli 547 000 kiloa ja banaaneja kaupattiin 8,1 miljoonaa kiloa.
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi