24.8.2011 3:00
Neonvihreä rannekello luo kontrastia kauluspaidan ja slipoverin klassisen siistiin yhdistelmään. Kenkäsuunnittelija Aki Choklatin huoliteltu olemus saa nykimään paidanhelmaa. Kiusallista on myös se, että hän sanoo aina vilkaisevansa ihmisten kenkiä.
Kuluuko peilin edessä päivittäin kauankin aikaa?
"Oonko mä tosiaan näin pinnallinen? Valitsen kyllä vaatteeni tarkkaan, se on ihan kamalaa. Se on rituaali, jota ennen en voi mennä nukkumaan."
Choklat suunnittelee kymmeniä pareja kenkiä vuodessa. Suomessa näkyvyyttä ovat saaneet keskisuomalaisen huopatehtaan Lahtisen kanssa tehdyt design-huopatossut – "oman maan Guccit".
Mies asuttaa koteja Lontoossa ja Firenzessä.
Haastattelu peruttiin kaksi kertaa, koska Choklat ei päässytkään sovittuna hetkenä Suomeen. Silti mies vaikuttaa iloisen stressittömältä puhuessaan työmatkoista "pieninä lomina". Hän saa kuulostamaan kaiken siltä, että vaikka työtä on ollut, tärkeät asiat ovat vain tapahtuneet.
Choklat kiinnostui kengistä jo lapsena. Hän livahti salaovesta mummon vinttikomeroon ja saattoi hypistellä siellä pitkän tovin papan vanhoja kenkiä. Läksyt hän teki ompelijamummon kaavoituspöydän äärellä, ja alkoi teininä testailla erilaisia tyylejä. 13-vuotiaana Choklat piirsi ensimmäiset bootsinsa, jotka äiti teetti ylpeän suunnittelijan käyttöön.
Boheemissa lapsuudenkodissa ei ollut sisävessaa eikä juoksevaa vettä. Marokkolainen taiteilijaisä teki töitä kotona, äiti omia bisneksiään ja mummo piti pihapiirissä yleistä saunaa. Choklat kaipasi tavallisuutta.
"Päätin, että haluan itse hyvin konservatiivisen ammatin. Halusin diplomaatiksi."
Choklat lähti parikymppisenä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja päätyi isoon firmaan järjestelmään amerikkalaisten tv-diivojen hotellivarauksia. Kaksi puhelinta soi yötä päivää. Pian Choklat huomasi olevansa onneton. "En ollut omien ihmisten parissa, ja mulla oli krooninen ikävä eurooppalaista elämäntapaa."
Kerran Choklat osti hääkenkien loppuunmyynnistä hetken mielijohteesta 20 paria valkoisia naisten korkokenkiä, tuunasi niistä omanlaisiaan ja antoi toimiston naisille.
Ensimmäinen "kauppa" tehtiin Sohon katukirppiksellä New Yorkissa, jossa Choklatin siskot myivät hänen suunnittelemiaan marokkolaisia sandaaleita. Yllättäen italialainen kenkäguru sattui paikalla ja halusi idean tuotantoon.
Lupaavasti alkanut kenkäprojekti meni puihin, mutta se sai Choklatin tekemään täyskäännöksen. Tietämättömyys innosti opiskelemaan, ja hän suoritti 37-vuotiaana tutkinnon Lontoon Royal College of Artissa opettajanaan muun muassa itse Manolo Blahnik.
Nyt hän opettaa Firenzen Polimodan muotioppilaitoksessa, miten kengälle luodaan identiteetti.
Choklat sanoo, että muodin maailmassa on kaksi puolta. Yleisölle näkyvät pinnallisuus, elitistimi ja glamour, maailma, jossa myydään unelmia. Choklatin mukaan muoti on kaikkea muuta.
"Mulla on usein työstä tullut haava kädessä, ja voin nimetä vaikka kuinka monta suunnittelijaa, jotka ompelee öisin keittiönsä lattialla. Muoti on yksi monimutkaisimpia tapoja elättää itsensä."
Totta. Choklatinkin asukokonaisuutta rikkoo sormen Hello Kitty -laastari.
Aki Choklat 24.8.2011
Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi