20.2.2012 3:00
Suurin osa Suomen sivutieverkosta on vielä maanantaiaamuna auraamatta. Lumimyräkkä aiheuttaa muutoksia myös rautatieliikenteeseen. Lähijunista kaikki I-junat välillä Helsinki-Tikkurila-Helsinki on peruttu ja K-junat ajavat N-junina Helsinki-Kerava-Helsinki. N-junat pysähtyvät kaikilla liikennepaikoilla Helsingin ja Keravan välillä.
Lumimyräkkä on pitänyt koko maan aurauskaluston kiireisenä lähes läpi yön. Sunnuntaina urakoitsijoilla oli kova työ pitää edes pääväylät aurattuina.
"Aamulla sivuteillä on vielä reilusti lunta. Etenkin risteysalueet ovat vaikeita lumipöpperön vuoksi", toteaa päivystävä päällikkö Mika Jaatinen Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta. Hän kehottaa töihin suuntaavia käyttämään joukkoliikennettä.
Helsingissä ydinkeskustan lumitöistä vastaavasta Starasta kerrotaan, että ennen työmatkaliikenteen alkua pyritään takaamaan pääväylien ja bussireittien sekä liikenneterminaalien auraus.
"Mahdollisuudet kadunvarsipysäköintiin ovat huonot", toteaa vastaava työnjohtaja Seppo Ilvonen Starasta.
"Joudumme auraamaan lunta autojen vierille. Se varmasti herättää ärtymystä, mutta meillä ei ole muuta mahdollisuutta", Iivonen sanoo.
Sunnuntain tieliikenteessä vältyttiin vakavilta kolareilta, sillä monet jättivät auton kotiin.
Liikkuvan poliisin mukaan koko Suomessa tapahtui noin 130 liikenneonnettomuutta, joista noin kolmannes Uudellamaalla.
Helsinki hautautui nietoksiin 20.2.2012
Lumipyry vain lisäsi riemua laskiaisriehoissa 20.2.2012
Leppoisaa mummolatunnelmaa 20.2.2012
Teknoa ja hurjia laskuja Alppipuistossa 20.2.2012
Jännittävä yhdistelmä kulttuuria ja kuntoilua 20.2.2012
Koffin puisto hersyi kylätunnelmaa 20.2.2012
Pulkkalainaamo, leikitystä ja ohjausta 20.2.2012
Tänään on mainio ulkoilusää, huomenna taas pyryttää 20.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi