18.8.2011 3:00
Ii. Käärmemäiset nahkiaiset sätkivät ja luikertelevat, kun Vesa Rahikkala ja Teppo Komulainen kauhovat niitä haavilla pyydyksestä Iijoen Raasakan voimalaitoksen alakanavassa.
Noin 70 000 mereltä jokeen pyrkivää nahkiaista siirretään voimalaitospadon yli Iijoen yläjuoksulle lisääntymään. Iijoen edusta on yksi Suomen parhaista nahkiaisen pyyntipaikoista.
"Ylisiirrolla ja toukkaistutuksilla yritetään elvyttää vuosituhannen vaihteessa taantunutta nahkiaiskantaa", kertoo hydrobiologi Outi Kaski Perämeren kalatalousyhteisöjen liitosta.
Viime vuonna Suomen nahkiaissaalis oli noin 800 000 kappaletta, kun se ennen kannan romahdusta oli noin kaksi miljoonaa kappaletta vuodessa.
Suurin osa nahkiaisista pyydetään jokisuulta Kokkolan ja Tornion väliseltä alueelta sekä Kokemäenjoen vesistöalueelta Satakunnasta.
"Kannan vähenemisen syynä ovat ympäristömuutokset: kevään happikato voi tappaa osan varttuvista nahkiaisista, sillä nahkiainen viettää joessa jopa seitsemän vuotta ennen kuin se lähtee merivaellukselle. Myös Itämeressä on tapahtunut muutoksia, jotka näkyvät myös lohen luonnonkannan vähenemisenä", sanoo tutkija Erkki Jokikokko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.
"Onkohan nahkiaiskanta vähitellen elpymässä, sillä nyt niitä näyttäisi tulevan tavallista runsaammin", Rahikkala miettii. Kahdessa pyydyksessä sätkii arviolta tuhat nahkiaista.
Samaa mieltä on toimitusjohtaja Mikko Vilponen Nakkilan nahkiaispaistamosta Satakunnasta.
"Nahkiaisia tuli ensimmäisenä pyyntipäivänä ilahduttavan runsaasti."
Nahkiaisista on enemmän kysyntää kuin on tarjontaa. Nahkiaisia on viime vuosina jouduttu tuomaan muun muassa Virosta.
Vilponen lähettää nahkiaisia Matkahuollon kautta Helsingin seudulle. Tyypillinen asiakas on keski-ikäinen mies.
"Tänäänkin kävi yksi helsinkiläinen kalakauppias. Hän söi yhdellä kertaa koko kerpullisen (31 kappaletta).
"Isompi nahkiainen maksaa kolme euroa kappale, pienen saa kahdella eurolla. Yksi kerpullinen maksaa 90 euroa", Vilponen luettelee.
Nahkiaiskantaa ja siihen liittyvää kaupallista toimintaa edistetään Nahkiainen ennen, nyt ja tulevaisuudessa -hankkeella.
Nahkiaiskaupan arvo oli viime vuonna noin miljoona euroa, josta pyytäjille jäi arviolta puolet.
TAUSTANahkiainen on ensin likomato 18.8.2011
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi