lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Talonmies tietää liputuspäivät

Kalevi Korhonen päivystää kellon ympäri.

6.12.2011 3:00

Talonmies Kalevi Korhonen on herännyt tänään itsenäisyyspäivänä ennen aamukuutta. Helsingin Katajanokalla työskentelevä Korhonen käy nostamassa salkoihin kahdeksan lippua.

"Minun pitää herätä noin aikaisin, että ehdin kerätä roskatkin. Kaduillahan voi olla oksennuksia, koiranulosteita ja hampurilaispapereita. Pitäähän sitä nyt siivota, ettei ole ihan rivon näköistä, kun ihmiset lähtevät liikkeelle", hän sanoo.

61-vuotias Korhonen on työskennellyt talonmiehenä parikymmentä vuotta. Katajanokalla hän hoitaa kuutta taloyhtiötä.

Suomessa on noin 5 000–6 000 talonmiestä, joista useimmat ovat osa-aikaisia. Talonmiehiä on aina vain vähemmän, sillä taloyhtiöt ovat siirtyneet taloudellisista syistä käyttämään huoltoyhtiöitä.

"Joskus huoltoyhtiöiden työntekijät ovat kyselleet kiinnostuneina työnkuvastani, mutta tällainen yksityisyrittäjyys pelottaa heitä liikaa", hän sanoo.

Korhonen sai ensikosketuksensa talonmiehen töihin jo lapsena Kuhmossa. Hänen isänsä oli osa-aikainen talonmies.

"Se saattoi herättää minut jo aamuviideltä, että nyt mennään lumitöihin. Juoksin sitten toista tuntia lumikolan kanssa ennen kuin menin kouluun."

Korhonen on töissä kellon ympäri, sillä hänen pitää vastata puhelimeen keskellä yötäkin. Talonmiehenä hän joutuu tehtäviin, joihin huoltomiehiä olisi mahdotonta suostutella. Hän käy esimerkiksi rauhoittelemassa äänekkäitä juhlijoita.

"Kuukauden aikana olen tehnyt niin kolme kertaa. 20–30 henkeä paikalla, otetaan pilsneriä, lähtee ääntä. Minä menen toppuuttelemaan, kun hätäkeskuksesta on sanottu, ettei poliisipartiota laiteta paikalle."

Liputuspäivinä Korhosen aamut ovat kiireisiä. Esimerkiksi tänään itsenäisyyspäivänä liput on pitänyt nostaa jo ennen kello kahdeksaa.

"Olen laittanut liputuspäivät tärkeysjärjestykseen. Kolme tärkeintä ovat äitienpäivä, juhannus ja itsenäisyyspäivä. Niitä ei saa koskaan unohtaa", hän sanoo.

Korhosen mukaan katajanokkalaiset antavat herkästi palautetta lippujen nostamisesta. Yhtenä äitienpäivänä hänellä oli tuuraaja, joka ei ehtinyt tehdä sitä ajoissa.

"Hän oli lähtenyt niin myöhään liikkeelle. Eihän se iso synti ole, mutta ajatella, jos joku äiti on lapsensa kanssa katsonut ikkunasta, eivätkä he ole nähneetkään lippua. Voi että, kuinka minua tympäisi! Sanoin hänelle, että nämä asiat pitää muistaa."

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.