lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tihkusade ei haitannut laskijoita Kivikossa

Lumiparkin laskettelurinteen ensimmäinen talvi päättyi sunnuntaina.

4.4.2011 3:00

Sami Kero HS

Sukset suihkivat ja laudat rahisevat. Välillä joku kaatuu, mutta kömpii saman tien pystyyn.

Kivikon Lumiparkin kauden viimeisenä päivänä sataa tihuuttaa, mutta sää ei häiritse laskijoita.

"Tässä näkyy hyvin se, kenellä on intoa. Sateisena sunnuntaina vanhemmat laskijat pysyvät sisällä, mutta nappulat painavat", sanoo Mika Andersson rinteistä vastaavasta Soul Productionista.

Parkkia pyörittävän Image-Matchin asiakkuusjohtaja Jari-Pekka Jouppi arvelee, että lapset viihtyvät Lumiparkissa sen helpon sijainnin takia.

"Mitä nuorempi kävijä, sitä isompi kiitos on tullut siitä, että tänne pääsee julkisella liikenteellä."

Yläikärajaa rinteessä ei kuitenkaan tunneta.

"Kokeneimmille laskijoille tämä on hyvä paikka hauskanpitoon", Lumiparkin projektipäällikkö Jukka Nikunen selittää.

Joulukuussa, kun lumiparkki avattiin, ilmoittivat omistajat kauden tavoitteeksi 10 000 kävijää. Toteutunut määrä näyttäisi olevan noin 12 000. Alun perin parkki piti sulkea jo helmikuussa, mutta aukioloa jatkettiin.

Oscar Suovaniemi, 12, harmittelee, että hän kuuli parkista vasta kuukausi sitten.

"Olisin käynyt enemmän, jos olisin tiennyt tästä. Suosikkini on keltainen reili, siitä on hyvä vetää."

Keltainen reili näyttää olevan muidenkin laskijoiden suosiossa. Daniel Mellblom, 11, ottaa siitä vauhtia ja pyörähtää ilmassa ympäri.

"Siinä näkee koko maiseman."

Sekä Suovaniemi että Mellblom aikovat palata Lumiparkkiin ensi talvena. Näillä näkymin se vaikuttaisi onnistuvan.

Image-Matchilla on kaupungin kanssa sopimus parkin pyörittämisestä. Kuluneen talven perusteella päätetään, saako sopimus jatkoa.

"Minun käsittääkseni molemmat osapuolet haluavat jatkaa, joten en näe oikein mitään syytä, miksei sopimusta jatkettaisi", Jouppi sanoo.

Lumiparkissa riittää kävijöitä myös talvikausien välissä. Kesällä lintu- ja lentokonebongarit kiipeävät mäen päälle kiikariensa kanssa. Myös motocross-pyöräilijät ovat olleet kiinnostuneita rinteen käytöstä.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.