Moottoripyöräily

Urheiluhullu mielisairaalassa

Hurja endurokuljettaja Jari Mattila asui vuoden kummitustalossa ja kysyi puolisoltaan lapsen synnyttyä: Laitetaanko tästä meille koti?

Mäntyharju. Endurokuljettaja Jari Mattila on hullu, ainakin italialaisten mielestä. He antoivat Mattilalle lempinimen Matto eli suomeksi Hullu.

Italialaiset tekivät oikean diagnoosin.

Mattila on vähintään urheiluhullu, mitä puoltavat seuraavat seikat:

Mattila on harrastanut ikäluokkansa huipulla muun muassa yleisurheilua, mäkihyppyä, jääkiekkoa, pesäpalloa ja motocrossia.

Nykylajissaan endurossa hän on Euroopan mestari ja moninkertainen joukkuemaailmanmestari.

Moottoripyörällä Mattila on menettänyt tajuntansa noin 15 kertaa (epävirallinen ME) sekä karannut kerran sairaalasta ja kerran paareilta jatkamaan kilpailua.

Mattilalle ei annettu nuorena avaimia varastoon, jossa oli mäkihyppyvarusteet, sillä hän olisi muuten hyppinyt mäkeä yötä myöten. No, Mattila hyppäsi mäkeä maastohiihtosuksilla ja ilman kypärää.

Jääkiekkoa Mattila harrasti lapsena siten, että matkusti jokaisiin harjoituksiin Mäntyharjulta junalla Mikkeliin noin 40 kilometriä ja käveli asemalta jäähalliin kolmisen kilometriä ison varustekassin kanssa. Kovien treenien jälkeen hän palasi tietysti samoja jälkiä kotiin.

Kun vielä lisää, että mäkihyppy ja moottoripyöräily (motocross ja enduro) ovat ehkä maailman huimapäisimmät urheilulajit, voidaan huoletta summata: Mattila on kiistattomasti urheiluhullu, vauhdin, adrenaliinin ja kilpailuvietin orja jo lapsesta.

Mutta ylivoimaisesti hulluinta Mattilassa on hänen asumistottumuksensa.

Mäntyharjun hylätyssä mielisairaalassa olisi kaikkea, mitä nuori perhe tarvitsee – tilaa, tilaa ja tilaa.

"Ei IKINÄ. Jari kyllä yritti houkutella, että laitetaan tästä meille koti, mutta: ei IKINÄ", Mattilan avopuoliso Satu huudahtaa alle vuoden vanha Iida-tytär sylissään.

He muuttivat rivitaloasuntoon Järvenpäähän, jossa Mattila on syntynyt.

Mikä mielisairaalassa on vikana?

"Ihan kaikki", avopuoliso vastaa.

Niin, mitä iloa on isosta vessasta, jos sinne ei uskalla mennä?

Mäntyharjun mielisairaalassa voisi kuvata riivattu talo -genren kauhuleffan. Pelottavampaa paikkaa on vaikea kuvitella.

Mattila kuitenkin asui synkässä kivitalossa vuoden. Yksin. Hän pääsi sinne asumaan tutun kautta.

"Kyllä täällä viihtyi yllättävän hyvin", Mattila viittaa sairaalakäytävään.

Ehkä toistuvat kovat iskut päähän tappoivat hänen mielikuvituksensa.

"Huhun mukaan potilas tappoi ja yritti työntää uuniin hoitajan, joka kummittelee täällä, mutta paskan marjat", Mattila kumoaa väitteet paranormaalista toiminnasta.

Idyllin täydentää pihapiiri, josta löytyy valkoinen ruumishuone ja hylätty puinen vanhainkoti, joka on – jos mahdollista – mielisairaalaakin karmivampi.

Täysikuu paistaa, kun Mattila esittelee paikkoja, joissa näkyy urheiluhullun kädenjälki.

Mielisairaalan pesutiloissa on hyvä säilyttää lätkäkamoja. Moottoriöljyn paksu tuoksu peittää jääkiekkovarusteiden hien.

Vessanpöntössä on kaksi wc-raikastinta, seinässä muutama rivi kaakeleita ja ikkunalaudalla lukemisena Bilteman katalogi Kesä ja syksy 2010.

Eteisen hyllyllä on kymmenkunta moottoripyöräkypärää siistissä rivissä.

"Kypäräni maajoukkueiden MM-kisoista."

Potilashuoneet ovat nyt varastotilana. Yhdestä löytyy vanha musta Mersu siististi paloiteltuna.

"Kun tulin tänne 'Pöpilään' ensi kertaa, täällä oli vielä tuoleja, joissa oli remmit käsinojissa."

Alkuperäisiä kalusteita ei enää juuri ole. Vintillä on yksi sairaalasänky ja ruumishuoneen peräseinällä valkoinen metallikehikko.

"Tänne tuotiin ruumiit. Täällä on käyty pimeällä kurkkimassa."

Yksi huone oli Mattilan poikamiesboksi. Se on vieläkin kalustettu: tv, stereot, pokaalit ja niin edelleen.

Mielisairaalan paloturvallisuus on hieman kaksipiippuinen juttu. Sairaalan katolla oleva toimiva palotorvi kertoo kyllä kaikista alueen tulipaloista, mutta ikkunoiden kalterit vaikeuttavat omaa evakuointia.

Mattila näkee vanhassa mielisairaalassa kuitenkin pelkkiä mahdollisuuksia.

"Parasta täällä on seikkailla, kun on pimeä keli. On kieltämättä aika jännää mennä taskulampun kanssa kellariin tutkimaan, miksi lämmintä vettä ei tule. Tai sammuttaa käytävältä valot ja kävellä pimeässä pitkä käytävä takaisin omaan huoneeseen."

Pihalla on hyvä harjoitella moottoripyörällä, ja joskus Mattila ystävineen ajaa sisällä puisessa vanhainkodissa.

"Kato, tuossa me ollaan suditeltu", Mattila näyttää vanhainkodin lattian mustia jälkiä ja innostuu yhtäkkiä.

"Täällä en ole koskaan käynytkään", Mattila avaa oven ja juoksee portaat ylös.

"Hei, mikä tuolla liikkuu?", Mattilakin säpsähtää ja osoittaa kattoa.

Hiljaisuus.

"Voisiko se olla joku eläin?"

"Okei. Tänne en tule enää yksin", Jari "Matto" Mattila sanoo laskeutuessaan narisevia portaita.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi