8.4.2011 3:00
Ruotsissa perustettu nettimusiikkipalvelu Spotify on noussut suursuosioon Suomessa ja kuudessa muussa Euroopan maassa. Se on kuitenkin saamassa kovia kilpailijoita.
Suuret teknologiayhtiöt rakentavat nyt täyttä höyryä julkisesti tai salassa omia musiikkipalveluitaan. Niitä kiinnostavat myös Suomen markkinat.
"Useat varteenotettavat pelurit neuvottelevat uusien palveluiden tuomisesta Pohjoismaihin", kertoo suomalaisen Teoston tuotehallinta- ja online-päällikkö Jani Jalonen.
Kuluttajat ovat innostuneet Spotifysta, koska palvelu tarjoaa ilmaiseksi tai 5–10 euron kuukausimaksulla laajan valikoiman musiikkia kuunneltavaksi netin välityksellä.
Ilmaisversio rahoitetaan soittamalla äänimainoksia.
Tällaista musiikkipalvelua kutsutaan tilauspalveluksi. Vastaavia, yhtä laajasti tunnettuja palveluita kuin Spotify ei Suomen markkinoilla ole. Jalonen uskoo, että tämän vuoden lopulla tilanne on toinen: suomalaisille on tarjolla useita kilpailevia uudenlaisia musiikkipalveluita.
"Tulossa on digitaalisen musiikin kannalta kiinnostavin vuosi", hän sanoo.
Uusiin palveluihin tarvitaan tekijänoikeusjärjestöjen, levy-yhtiöiden sekä musiikinkustantajien luvat. Teosjärjestöt koordinoivat neuvotteluja osin pohjoismaisella tasolla, Jalonen sanoo.
Yksi neuvottelukumppaneista on Jalosen mukaan japanilainen Sony, joka valmistaa muun muassa Playstation-pelikonsoleita. Yhtiö kertoi joulukuussa, että se tuo markkinoille oman musiikin tilauspalvelunsa.
Musiikkipalvelu Qriocity toimii jo Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja viidessä Euroopan suuressa maassa.
Se tarjoaa miljoonien kappaleiden musiikkivalikoiman kuunneltavaksi kymmenellä dollarilla kuussa.
Toistaiseksi palvelua voi kuitenkin käyttää vain Sonyn valmistamilla laitteilla, kuten esimerkiksi pelikonsoleilla, Bluray-elokuvasoittimilla sekä televisioilla.
Internetyhtiö Amazon, joka tunnetaan etenkin nettikaupastaan, julkisti taas maaliskuun lopulla uuden musiikkipalvelun.
Siihen kuuluu musiikkikauppa, josta voi ostaa musiikkia tiedostomuodossa. Lisäksi siihen kuuluu verkkotallennustila, jonka ansiosta Amazonin puodista tai muualta ostettua musiikkia voi kuunnella mistä tahansa.
Musiikkiteollisuus hermostui heti tuoreeltaan Amazonin palvelusta, koska yhtiö ei ole neuvotellut erikseen musiikin lisensioinnista.
Amazonin näkemyksen mukaan erityislupia ei tarvita, koska kyseessä on vain verkossa sijaitseva tallennustila musiikille, joka ostetaan perinteiseen tapaan tiedostomuodossa.
Sitkeiden huhujen mukaan myös hakuyhtiö Google sekä elektroniikkayhtiö Apple suunnittelevat omaa musiikkipalveluaan, mahdollisesti kuukausimaksullista tilauspalvelua, jos saavat levy-yhtiöiltä siihen luvan.
Apple on alalla avainasemassa, sillä se voi kontrolloida, millaisia ohjelmistoja käytetään Applen suositussa iPhone-matkapuhelimessa. Näin ollen se voi halutessaan torjua kilpailevat musiikkisovellukset puhelimesta. Esimerkiksi Spotify kuitenkin toimii jo iPhonessa.
Spotifylla on jo kymmenen miljoonaa käyttäjää, joista miljoona on maksavia asiakkaita.
Palvelu ei ole onnistunut laajentumaan Yhdysvaltoihin, koska levy-yhtiöt eivät ole siellä hyväksyneet Spotifyn ilmaisversiota.
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi