sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla

Jääkiekko

Uudet pojat valloittavat Raksilassa

Kymmenen 1990-luvulla syntynyttä tekee läpimurtoa Kärppien liigaryhmässä.

31.10.2011 3:00

Oulu. Nuorukaisia kerääntyy puisen asemarakennuksen parkkipaikalle. Punatukkainen saapuu kävellen ja vilkuilee ympärilleen. Sitten useampia tulee autokyydeissä. Osalla on kasvoillaan verinaarmuja, muutamalla pipo vedettynä yli korvien, alas otsalle.

Ulkoiluttajan karannut koira pysähtyy ja käännähtää. Hurjaa joukkoa. Haukkuva sekarotuinen livahtaa takaisin kellertävän, pystylaudoitetun rakennuksen nurkan taakse.

"Tässä he ovat. Ajallaan, muuten olisi tullut myöhästymissakkoa", tarkistaa Oulun Kärppien joukkueenjohtaja Toni Sihvonen kellostaan.

Koossa on Raksilan poikaporukka, kymmenikkö. Kaikki ovat 1990-luvulla syntyneitä, huomisen SM-liigatähtiä, joista kohtalo neppaa muutaman NHL:n taalamiljonääriksi.

Sihvonen ei juuri kaartista erotu. MM-hopeaa voittanut ex-hyökkääjä on verhonnut ikävuotensa rennosti hupparipuseroon.

"Pelaajien on oltava seuran tilaisuuksissa ja tämä luokitellaan niihin", sanoo Sihvonen. "Seuraavaksi sakkokello myöhästelystä alkaa käydä Hesarin kuvaajalle."

Sihvonen sai yhdysmiehen hommat. Toimitusjohtaja Juha Junno sairastui. Tapaamisiin Helsinkiin ovat lentäneet Harri Aho ja valmentaja Hannu Aravirta.

Maailma muuttuu. Ennen vanhaan Oulusta ei piipahdettu lentokoneella Helsinkiin. Kun juna lähti, se oli monelle jäähyväisten ja itkun paikka.

Kuvauspaikaksi oli sovittu rautatieasema Oulu-kyltin alla. Matkaa Energia-areenalle, Raksilan jäähalliin, radan toiselle puolelle, on runsaat 300 metriä.

Paikalla on nuoria kloppeja, vähän vanhempia kuin kaltaisensa vuoden 1962 elokuvassa "Pojat". Se kertoo poikajoukon elämästä sodan loppuvaiheilla puu-Raksilassa.

Pojat-elokuvan vaikuttavassa loppukohtauksessa Vesa-Matti Loiri "Jake" juoksee Oulun asemalla ratakiskoilla junan perässä. Jake kaatuu itkien, ja juna vie hänen äitinsä saksalaisupseerin seuralaisena etelään.

"Mietittiin pelaajien kesken tätä kuvauskutsua. Sovittiin, että jos jonkun on roikuttava elokuvaa mallaten liikkuvan junan peräkoukussa, hän on Junttilan Julius", sanoo Sihvonen .

Miksi juuri Junttila?

"Julius Junttila on Kärppien nuorista nopein. Vaikkei Junttila saisi juostua junan nuppiin kiinni, hän pysyy nopeussitkeydellään kaikkein pisimpään junan perässä", arvelee iltakoneella Ouluun palannut seuran urheilutoimenjohtaja Harri Aho.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>