lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Jääkiekko

Veivaajan anatomia

HS selvitti, mistä superlahjakkuus Mikael Granlund on ammentanut temppunsa.

18.5.2011 3:00

Jussi Nukari Lehtikuva

Kotipiha ja pelikaverit

Mikael Granlundin, 19, lapsuudenkoti sijaitsee idyllisellä omakotitaloalueella Oulunsalon kunnan sydämessä.

Kodin edustalla oleva leveä asfaltoitu aura-autojen kääntöpaikka on kuin luotu pihapelejä varten. Naapurusto vilisi samanikäisiä pelikavereita, joten Vesa-isän hankkima maali oli kovalla koetuksella aamusta iltaan jatkuneissa peleissä, kelissä kuin kelissä.

"Otettiin vain mailat käteen ja pelattiin. Ei siinä mitään sääntöjä ollut", naapurissa asunut Roni Rukajärvi muistelee.

"Heti, kun tarhasta tai koulusta päästiin, pistettiin pelit pystyyn. Eivätkä ne loppuneet ennen kuin vanhemmat komensivat sisään."

Granlund oli toki jo lapsena pihapelien kunkku, mutta eivät kaveritkaan ihan lahjattomimmasta päästä olleet. Pikkuveli Markus Granlund, 18, sai kuluneella kaudella SM-liigan tulikasteensa HIFK:n paidassa ja Rukajärvi, 17, sekä Markus Korkiakoski, 19, puolestaan harjoittelevat Kärppien liigamiehistön kanssa.

Palava halu kehittyä

Olosuhteet eivät selitä kaikkea. Huipulle mielivällä pitää olla myös sisäsyntyinen halu kehittyä ja menestyä – halu harjoitella.

Tätä Granlundilla tuntuu HS:n haastattelemien luokkakavereiden, entisten valmentajien ja opettajien mukaan olleen enemmän kuin kellään muulla.

"Hän todella tykkäsi treenata ja liikkui käsittämättömiä määriä. Hän ei ikinä valittanut mistään vaan imi joka tilanteesta oppia. Vaikka lahjakkuus paistoi jo nuorena läpi, hän aina kannusti kavereita", ala-asteella Granlundille liikuntaa opettanut Jouko Jokirinta sanoo.

Lahjakkuutta löytyi entisten opettajien mukaan kaikkiin palloilulajeihin, ei vain jääkiekkoon.

"Miken hahmotuskyky on todella hyvä. Hän onkin matemaattisesti erittäin lahjakas. Hän näki kentän ja ennakoi peliä jo nuorena poikkeuksellisesti", Jokirinta muistelee.

Kasvatus ja tuki

Entiset opettajat korostavat myös Granlundin Minna-äidin ja Vesa-isän roolia poikiensa menestyksessä.

"Lapset ovat olleet etusijalla. Heistä on huolehdittu viimeisen päälle ja annettu kaikki tarvittava tuki. Myös rajat on määrätty selvästi", perheen hyvin tunteva yläasteen aikainen liikunnanopettaja Kari Seppä korostaa.

Koulussa Mikael oli aina mallioppilas. Keskiarvo yläasteen päästötodistuksessa oli lähellä yhdeksää, vaikka kiekkoharrastuksen takia poissaoloja kertyi paljon.

Nuoresta kiekkolupauksesta pidettiin luokkayhteisössä.

"Mikael oli aina tosi rehti kaikkia kohtaan. Telkkarissa hänestä saa vähän totisemman kuvan kuin mitä koulussa. Oikeasti hänellä on hyvä huumorintaju ja aina tietty pilke silmäkulmassa", yläasteen aikainen luokkakaveri Taiju Marttila kuvailee.

Luonne

Kodin perintöä on myös Granlundin vaatimaton ja oikealla tavalla nöyrä luonne. Hän ei tuo itseään esiin tai vähättele muita.

Keskittyminen on koko ajan vain olennaisessa. Malliesimerkkinä käyvät ilmaveivimaalia seuranneet Granlundin kommentit mediassa. Maali oli hänelle näyttävästä tekotavasta huolimatta vain maali muiden joukossa.

"Granlund keskittyy aina vain pelaamiseen. Hän ei kuumene eikä hän kuumenna muita, puhumattakaan mistään sikailusta. Mikke oli – ja on edelleen – todellinen herrasmiespelaaja", juniorina Granlundia valmentanut Veikko Torkkeli korostaa.

Granlund haluaa aina olla paras. Hän ei siedä häviötä.

"Jos hän joskus sattui olemaan häviäjien puolella, piti saada revanssi. Niin kauan, että tuli voitto", Roni Rukajärvi muistelee.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.