Virkeä punapää kiertää vanhainkoteja

Aira Samulin ei omista sohvaa, koska ei kiireiltään ehtisi siinä istuskella.

Kun Aira Samulin esitanssi lastenlaulukonsertissa Senaatintorilla, nuori nainen huokaisi yleisön joukossa: miten se voi olla noin upea?

Siitä on nyt muutama vuosi, mutta ikinuori punapää on näky yhä, 85-vuotiaana ja pienessä flunssassakin.

Kysytään siis suoraan: miten olet noin upea!

"En tiedosta asioita vaan koen, tunnen ja teen. Olen sellainen kuin olen. Ehkä aitous välittyy ihmisille."

Elämäninto on vienyt suomalaisen showtanssin pioneeria eteenpäin, vaikeinakin aikoina.

"Elämänasenteeni on, että kaikki kuuluu elämään. Minulla ei ole omaa napaa, jonka ympärillä voisin pyöriä. Olen aina huolehtinut muista. En ole voinut jäädä miettimään omia asioita."

"Ja ilo auttaa elämässä eteenpäin. Joka päivässä voi nähdä iloa."

Samulinin hersyvä persoona on ollut suomalaisille tuttu 1960-luvulta lähtien. Silloin hän perusti muotitanssikoulun Rytmikkäät mannekiinit. Hän on myös kertonut avoimesti elämästään sotaorpona, perheväkivallasta ja tyttärensä skitsofreniasta.

"Huomasin, että lähelleni tuli ihmisiä, joilla oli samoja kokemuksia. He eivät uskaltaneet puhua siitä, mitä heille tapahtuu. Ajattelin, että minun täytyy antaa kasvot näille kokemuksille."

"Se oli rohkea ratkaisu, mutta oikea."

Avoimuus on auttanut häntä itseäänkin. Ihmiset lakkasivat ymmärtämästä hänet väärin.

Väkivallan uhrit kokivat kauan vähättelyä, ja äitejä syytettiin lasten mielenterveyden ongelmista.

Tieto on onneksi lieventänyt asenteita, Samulin sanoo.

Rakas Pirjo-tytär on nyt sairaalassa. Ensin katkesi jalka, sitten tuli keuhkokuume. Samulin suree, ettei hän pääse flunssaltaan käymään tyttärensä luona.

"Mutta onneksi tämä tauti tuli nyt eikä lauantaina", hän löytää asiasta hyvän puolen.

Lauantaina hän pitää koko kansan synttäripirskeet Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla. Disco kestää iltapäivästä aamuyön puolelle.

"En minäkään tiedä, mitä siellä tapahtuu. Perhe, Ekku ja Rytmikkäät niitä järjestävät", hän huudahtaa. Ekku on valotaiteilija Ekku Peltomäki, jonka kanssa Samulin oli naimisissa 30 vuotta.

Juhlilla hän haluaa koota rahaa vanhustyöhön.

"Kun Pirjo täytti 60 vuotta, ajattelin että voin lopettaa työn nuorten mielenterveyden hyväksi ja siirtyä vanhustyöhön", hän naurahtaa.

Edellisten juhlien tuotolla hän kiersi Pirkko Lahden kanssa vanhainkoteja. Vauhtinaiset haluavat nyt takaisin baanalle.

"Me kerrotaan vanhuksille vitsejä, tehdään muistijuttuja ja kissajumppaa, tanssitaan ja lauletaan. Laulut he kyllä muistavat vaikkeivät enää omaa nimeä."

"Ylivoimainen suosikki on Jos sais kerran reissullansa."

Monet vanhainkodin asukit, joita Samulin kohtaa, ovat häntä nuorempia.

"Suurin osa varmasti", hän naurahtaa.

Samulinilla on jo kaksi lastenlastenlasta, mutta hänessä riittää vielä virtaa. Hän esiintyy ja luennoi. Kesällä Hyrsylän Mutkassa hän ottaa vastaan ryhmiä liki päivittäin.

"Olen toiminut yrittäjänä kahdeksalla vuosikymmenellä, ja teen yhä hyvää tulosta."

Hiljattain hän osallistui keinutuolin suunnitteluun.

Keinutuoli hänellä on omassa olohuoneessaankin – mutta sohva puuttuu.

"Minulla ei ole sille käyttöä. Elän kiireistä elämää."

Monista lähdöistä kertovat näyttävät saappaat ja leirihatut Töölön-kodin tilavassa eteisessä.

Yhden myönnytyksen hän on iälleen tehnyt.

"Olen luvannut, etten enää nouse vaihtamaan lamppuja. Ensin pitää nousta pöydälle ja sitten tuolille ja sitten vasta yllän lamppuun. Täällä on niin korkeat huoneet."

85-vuotisdisko 3. maaliskuuta Vanha ylioppilastalo, Helsinki, klo 15 alkaen. Vapaa pääsy. Kukkarahat vanhus- ja mielenterveystyöhön tilille Aira Samulin säätiö, 440500-1180514.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi