Vuosaarenhuippu on vanerilehmien laidun

Jukka Toivonen ja työllistetyt loivat korvikkeen Miina Äkkijyrkän karkotetuille kyytöille.

Elelipä aikanaan muuan helsinkiläisherra Norsjö.

Kyllä, nimi kirjoitetaan ilman d-kirjainta, vaikka mies asuikin Vuosaaren eli Nordsjön huipulla. Kerrassaan hieno mies tämä Norsjö, rakensi talonkin mäen huipulle.

Vaan kurjasti kävi.

Syttyi sota. Kun pommikoneet saapuivat, Norsjö tuikkasi tuleen roviot Vuosaaren laella. Pommittajat luulivat Helsingin jo palavan ja jättivät valtaosan lastista pudottamatta. Yksi kuitenkin tippui – Norsjön torpan päälle. Isäntä kuoli ja talo paloi kivijalkaan, mutta Helsinki pelastui.

Ja niin syntyi aukea Vuosaarenhuippu, jossa Norsjön talon perusta yhä nököttää.

Mukava tarina, eikö?

Höpö höpö. Juttu on keksitty, keinotekoinen, kuten koko Vuosaarenhuippukin.

Jotkut sanovat sitä Helsingin Himalajaksi, toiset tunturiksi, vaikka alun perin se ei ollut edes mäki. Huippu on kohonnut eri puolilta kaupunkia tuodusta täyttömaasta.

"Täällä mikään ei ole aitoa", rinteessä seisova luonnontarhuri Jukka Toivonen sanoo.

Vuosaarenhuipulle Helsingin kaupungin palkkalainen Toivonen keksii kaikenlaista, niin kuin herra Norsjön.

Ihan huvikseen.

Ylimalkaisella silmäyksellä kumpuilevat mäet ovat ihan tavallisia. Sitten näkee.

Viikistä tuoduista lohkareista rakennettu kanjoni. "Tykkäsin lapsena lännenelokuvista."

Roihuvuoresta haettuja käkkyräisiä kelopuita. "Ne ovat muoviputkissa, jotta ne on helppo vaihtaa, jos lahoavat."

Norsjön talon perustukset. "Pihlajamäestä löysin yhden vanhan talon kivijalan."

Ja uusimpana aidonkokoiset lehmät. "Niitä on kuusitoista. Ne on tehty vanerista."

Hei kakkonen, ja rivakka rapsutus vitoselle.

Toivosen käsi hipaisee heinikossa makaavaa lehmää liki hyväillen.

"Kaksi viikkoa nämä ovat täällä olleet. Joka päivä käyn katsomassa."

Lehmät ovat Toivosen ja viiden helsinkiläisen työllistetyn tekemiä. Numeroiden lisäksi ne ovat saaneet tekijöidensä nimet: Sawi, Rauski, Irina ja Mikko.

"Googlesta otimme lehmän kuvia malliksi. Tarkoitus oli tehdä kyyttöjä, mutta ne eivät erottuneet maisemasta tarpeeksi", Toivonen sanoo.

Lehmät pantiin laiduntamaan, koska Miina Äkkijyrkän kyytöt joutuivat lähtemään Uutelasta. Vanerikarjasta ei tule edes päästöjä, Toivonen huomauttaa.

Vuosaarenhuippu on Toivosen aarre. Hän osoittaa istutetuista kanervista, siirretyistä lehdoista ja paahderinteistä koottua maisemaa.

"Tätä pitäisi tarjota turisteille. Tuotaisiin japanilaiset Kauppatorilta veneellä saariston läpi tänne retkeilemään."

Huippu rakentuu hiljalleen, sillä on epäselvää, kuka maksaa kaatopaikkanakin toimineen maan puhdistuksen.

Toivosen pahin pelko on, että luontoa mukailevalle huipulle tulee puistonpenkkejä.

"Niitä seuraa standardi, että penkin vieressä pitää olla roskis, sitten valot ja asfaltti."

Keinotekoinen reservaatti näyttää koko ajan aidommalta, siitä luonnontarhuri on ylpeä. Vuosaaren satamakin kuuluu maisemaan.

"Voin näyttää, että tuossa laivan kohdalla oli ennen saari. Nyt sen saaren kasvit jatkavat kasvuaan täällä mäellä."

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi