13.2.2012 3:00
Koiranomistajista yhä useampi ruokkii lemmikkinsä luulla, lihalla ja sisäelimillä kuten sydämellä.
Valtakunnallisen lemmikkitarvikeketju Mustin ja Mirrin mukaan koirien barffaamisesta on tullut trendi. Raakalihan kysyntä nousi tammikuussa peräti 70 prosenttia.
"Toistaiseksi kuivaruoat ovat vielä suositumpia, mutta raakaruokinnan kasvu on sellaista, että jossain vaiheessa voidaan päästä tasoihin", arvelee asiantuntija Sanna Salo Mustista ja Mirristä.
Barffaaminen on yleistynyt nopeimmin suurissa kaupungeissa.
Omaa vastaanottoa pitävän ravintoneuvoja Malin Ekblomin mukaan barffauksella voidaan vähentää muun muassa allergioita ja lisääntymisongelmia.
Barffaus ei ole käsitteenä uusi, vaan siitä puhuttiin Ekblomin mukaan ensimmäisen kerran kymmeniä vuosia sitten. Se myös muistuttaa normaalia koiran ruokintaa ennen kuivamuonan tuloa markkinoille.
"Ennen ostettiin koko ruho, otettiin lihat itselle ja heitettiin runko pihalle koirille syötettäväksi", Ekblom sanoo.
Nyt lemmikkikaupat myyvät helposti käsiteltäviä lihasosepötköjä ja raakapakasteita.
Terveysongelmiin on löydetty ratkaisu, kun käsitelty liha, vilja- ja maitotuotteet sekä lisäaineet ovat jääneet pois, sanoo Ekblom.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi