lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yli sadan lapsen oli pakko vaihtaa kerhoa Vantaalla

Aluenuorten kerhoissa oli likaista ja turvatonta sekä liian vähän ohjaajia. Sopimus purettiin.

20.10.2011 3:00

Kerhotila oli pimeä ja erittäin sotkuinen. Lattialla oli korkeita kaappeja, joita ei ollut kiinnitetty mihinkään. Välipalat tarjottiin miten sattuu. Ohjaajia oli liian vähän, eivätkä he olleet päteviä.

Neljän Vantaan iltapäiväkerhon syksy alkoi kaooksessa.

Jo vuosia kerhoja pitäneen Aluenuoret ry:n toimissa oli nyt niin paljon moitittavaa, että kaupunki jäi huoltajien valitusten tulvan alle. Kouluiltakin vyöryi palautetta.

Kerhot olivat Ilolassa, Hiekkaharjun paloasemalla sekä Hiekkaharjun ja Simonkallion kouluilla.

Yhteensä 109 kerholaista, heistä 88 ykkös- ja 21 kakkosluokkalaisia, ehti olla kaksi viikkoa Aluenuorten hoteissa, kunnes kaupunki irtisanoi sopimuksen syyskuun alusta.

"Kävimme lakimiehen kanssa kahdesti tarkastuskäynnillä. Kehotimme korjaamaan puutteet viipymättä. Menimme uudelleen, eivätkä asiat olleet muuttuneet", kuvaa perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.

Lapset siirtyivät jo kerhoja pitävien järjestäjien ryhmiin. Järjestäjät ovat Liikkuva ja leikkivä lapsi, Kansallinen lastenliitto ja Mammolina.

Kalo ei osaa arvioida, mistä ongelmat syntyivät tänä syksynä. HS ei keskiviikkona tavoittanut Aluenuorten vetäjiä Veikko Bakkeria ja Arja Laaksosta kertomaan kantaansa.

Aluenuoret valitti syyskuun lopussa irtisanomisesta. Yhdistys katsoi, ettei olennaista rikkomusta ollut.

Vantaa hylkäsi oikaisuvaatimuksen ja vaatii nyt takaisin noin 8 500 euroa ennakkoja.

Viime keväänä Vantaa purki toisen sopimuksen Aluenuorten kanssa. Yhdistys piti Kuusijärven kahvilaa, mutta käyttäjät valittivat puutteista.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.