Äiti ei ikinä unohda lastaan

Adoptoidun lapsen kohtalo vaivaa biologisia äitejä. Moni luopuu lapsestaan pakon edessä, osa jopa tietämättään.

Tilanne on hyvin vaikea: lasta ei ole varaa elättää ja läheiset tai yhteiskunta painostaa. Osa kansainvälisesti adoptoitujen lasten biologisista äideistä luopuu lapsesta käytännössä pakon edessä.

"Länsimaissa on käsitys, että kehitysmaista adoptoidaan vain orpoja. Se ei pidä paikkaansa: näillä lapsilla saattaa olla äiti, joskus harvoin myös isä, usein sisaruksia tai laaja suku", yliopistonlehtori Riitta Högbacka Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta kertoo.

Högbacka on yhtenä harvoista tutkijoista kerännyt tietoa kansainväliseen adoptioon tulleiden lasten biologisista äideistä. Hän on myös vieraillut kolmesti Etelä-Afrikassa haastattelemassa luovuttajaäitejä.

"Minulle sanottiin, että et sinä heitä löydä eivätkä he halua puhua. Kun menin paikalle, oven takana oli pitkä jono. Äidit eivät unohda lastaan adoption jälkeenkään."

Naisten tarinat olivat koskettavia.

"Äidit saattoivat itkien kertoa pohtivansa vuosien jälkeenkin, miten lapsi voi. Toisaalta tieto siitä, että kaikki on hyvin ja lasta rakastetaan, toi monille rauhan."

Monissa köyhissä maissa lapsia tuodaan orpokoteihin myös tilapäisesti. Jos perheen olot kohentuvat, lapsi haetaan pois.

Högbacka kohtasi äidin, joka oli jättänyt lapsensa hoitoon lastenkotiin. Hän aikoi hakea lapsen takaisin, kun on saanut asiansa kuntoon. Siihen meni vuosia.

Kun äiti palasi lastenkotiin, lapsi oli jo adoptoitu ulkomaille. "Orpokodeissa on myös lapsia, joita ei ole tarkoitettu adoptoitaviksi."

Aina äidit eivät myöskään ymmärrä, kuinka lopullinen kirjallinen suostumus adoptioon on. "Adoptio on monille tuntematon käsite Afrikassa. Vaikka selitetään, että adoption jälkeen lapsi ei enää ole sinun, he toivovat, että lapsi joskus palaa."

Osa äideistä joutui antamaan pois lapsensa köyhyyden vuoksi.

"He eivät ole huonoja äitejä. He halusivat vain antaa lapselle paremman tulevaisuuden. Jos he vain olisivat pystyneet huolehtimaan lapsesta, he olisivat pitäneet hänet."

Vastentahtoisia luovuttajaäitejä on myös Kiinassa. Perheeseen halutaan poika, ja kun lupa on vain yhteen lapseen, tyttöjä annetaan pois.

Intiassa totaalinen köyhyys ja yksinhuoltajuuteen liittyvä häpeä pakottavat äidit luopumaan. Vaaleaihoiset pojat adoptoidaan kotimaassa. Ulkomaille tulee tummaihoisia tyttöjä, joille ei muuten löydy kotia.

Etelä-Koreassa lehtolapsi on häpeä suvulle. "Siellä ei ole yksinäisiä äitejä tukevia ohjelmia. On arveltu, että valtio säästää sosiaalikuluissa ja antaa siksi lapsia ulkomaille."

Högbacka haluaa muistuttaa, että kansainvälinen adoptio on aina monimutkainen asia.

"Pitää huolehtia, että kotia tarvitsevat lapset eivät viru laitoksissa tarpeettoman pitkään. Samalla tulee kehittää tukimuotoja, jotta ne äidit, jotka haluavat pitää lapsensa, saavat siihen mahdollisuuden."

Tieto lapsen taustoista ja biologisen äidin tilanteesta mietityttää usein myös adoptiovanhempia, Riitta Högbacka sanoo.

"He ovat onnellisia lapsestaan, mutta myös pahoillaan siitä, ettei lapsi voinut asua biologisessa perheessään. Adoptiovanhemmat toivovat usein, että luovuttajaäiti tietää, että he tekevät kaikkensa, jotta lapsi saa hyvän elämän."

Adoptiota on käsitelty Elämä-sivuilla adoptiovanhempien kautta 4. 1. ja adoptoitujen näkökulmasta 11. 1.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi