Äiti, mä ajan ihan itse!

Pieni pyöräilijä jättää apupyörät yhden kesän aikana

Video: Eka kerta ilman apupyöriä

 Pieni tyttö tarttuu pyörää sarvista Herttoniemen liikuntapuistossa Helsingissä. Viisivuotias Pihla Repo aikoo ajaa ilman apupyöriä ensimmäistä kertaa elämässään.

Tuntumaa hän on hakenut jo edellisenä päivänä mutta ei ole vielä ajanut itse. Pihlan äiti Nina Repo ei uskaltanut päästää satulan alle kiinnitetystä kahvasta irti.

Aamulla Pihlan isä aikoi irrottaa kahvan, mutta Nina piti "äidin näkökulmastaan" kiinni ja kahva jätettiin polkupyörään.

"Pihla kaatui pari kertaa apupyörien kanssa. Säikähdyksiä seurasi arkuus, eikä tyttö ole edes halunnut opetella ajamaan ilman apupyöriä."

Ennen kuin nyt.

Apupyörittä ajamisen taito opitaan yleensä 4–5 vuoden iässä, vain harva oppii nuorempana. Pyöräilystä kiinnostutaan yleensä viimeistään 6-vuotiaana, jolloin motoriikka on tarpeeksi kehittynyt.

Jos lapsi ei esikouluiässä osaa ajaa ja suhtautuu opetteluun vastentahtoisesti, liikunnanopettaja ja liikuntatieteiden tohtori Arja Sääkslahti kehottaa selvittämään syitä terveydenhoitajan kouluuntulotarkastuksessa.

"No niin, ajapas nyt kovasti", kannustaa Nina-äiti, ja tytär alkaa polkea äidin tukiessa kahvasta.

Sitten pääsee jännittynyt huuto – ei tytöltä vaan äidiltä. Pihla ei huomannut, että äiti on päästänyt irti.

Oppiminen vaatii kaksi oivallusta: miten pyörän päällä pysytään ja miten pyörä pysyy pystyssä. Nämä valkenevat yleensä yhden kesän aikana. Jos opettelu venyy, lapsella ei ole vielä ollut tarvittavia valmiuksia.

Pyöräily sujuu sitä varmemmin, mitä paremmin lapsi hallitsee kehonsa ja tasapainonsa. Näitä taitoja voi kehittää liikunnallisilla leikeillä.

"Vanhemmat voivat kannustaa lapsiaan hyppimään esimerkiksi kivien päältä, koska hyppääminen kehittää useita taitoja samanaikaisesti. Se vaatii lihasyhteistyötä ja tasapainon ylläpitoa", Sääkslahti vinkkaa.

Pihla on ajellut apupyörillä kaksivuotiaasta asti. Silti vielä edellisenä päivänä Ninaa pohditutti, miten lapset voivat ylipäätään oppia pyöräilemään.

Neljännellä yrityksellä Pihlan vauhti vain kiihtyy ja jo kuudennella kerralla hän päästelee ilman tukea lähes sata metriä. Tyttö hallitsee pyöränsä ja tasapainonsa, niin pitkään kuin vauhtia riittää.

Sinnikkyyttä vaaditaan sekä lapselta että vanhemmalta. Ei pidä hermostua, vaikka oman lapsen pitäisi harjoitella viikkoja pidempään kuin naapurin muksun.

"Se johtuu lasten erilaisesta temperamentista, jota pitää ymmärtää. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi osaisi", Sääkslahti painottaa.

Rämäpäällä on kiire oppia ja kokeilla. Arka lapsi taas menettää motivaationsa, jos pelko ottaa vallan. He tarvitsevat opetteluun eri ajan.

Nina opastaa rauhallisesti. Positiiviset kokemukset ja turvallisuus kasvattavat Pihlan itseluottamusta.

"Otetaan jo kahvat pois! Haluan ajaa kotiin asti!" tyttö vaatii.

Nina ei tähän suostu, koska pyörä ei ole tytön hallinnassa vaan vaappuu puolelta toiselle, kun vauhti hidastuu. Pihla huomaa laittaa jalkansa maahan ja välttyy ruhjeilta.

Viimeisellä yrityksellä hän saa pyörän kääntymään.

"Taisi olla vahinko", äiti analysoi, mutta Pihla odottaa jo iltaa, jotta pääsisi näyttämään isälleen, mitä on aamupäivän aikana oppinut.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi