Aikuinen, näe nuoren epätoivo

Aikuisen voi olla vaikea erottaa tavallista nuoruudenkapinaa mielenterveysongelmasta

 Kaverit, musiikki ja harrastukset tepsivät useimmiten nuoruuden alakuloon ja masentuneisuuteen.

Masennus voi olla myös oire mielenterveysongelmasta, jolloin nuori lamaantuu, muuttuu elämänhaluttomaksi tai aggressiiviseksi.

Nuorisopsykoterapeutit, lääkäri Maija Lounamo ja psykologi Marita Rajanen sanovat, että aikuisen hälytyskellojen pitää soida, kun nuori käyttäytyy rajattomasti, vetäytyy yksinäisyyteen, ottaa itsetuhoisuuteen viittaavia riskejä tai hänen todellisuudentajunsa alkaa kadota fantasioiden tai pelkojen takia.

Myös viiltelyt, syömishäiriöt ja päihteidenkäyttö ovat merkkejä, jolloin nuori viimeistään tarvitsee aikuisen apua.

Käytöshäiriöllä oireileva nuori on harvemmin kouluterveydenhuollon autettavissa, sillä hänen voi olla vaikea sitoutua hoitoon.

"Näille nuorille on syntynyt jo varhain se käsitys, ettei puhuminen johda mihinkään tai se ei ainakaan auta. He ovat oppineet turvautumaan toimintaan puhumisen sijaan", Rajanen toteaa.

Erityisen herkkää silmää aikuiselta vaatii nähdä hiljaisen ja vetäytyvän nuoren epätoivo.

"Lintsaamisen lisäksi koulusta ollaan pois myös koulupelon tai masennuksen takia. Masentunut saattaa vetäytyä kavereista, olla uupunut eikä jaksa lähteä kouluun", Lounamo on nähnyt.

"Useimpia masentuneita tai jännityksestä kärsiviä nuoria on kiusattu koulussa ja sen vuoksi kiusaamiseen tulee puuttua yhä tehokkaammin."

Sekä häiriköille että jännittäjille on yhteistä se, että he kätkevät tunteensa. Molemmilla saattaa olla vahva usko, ettei kukaan välitä. Opettajien, vanhempien ja kavereiden kannattaa yrittää keinolla tai toisella lähestyä yksinäisyyteen ajautuvaa nuorta.

Yhä uudelleen on syytä kysyä:

"Mitä sinulle kuuluu, miten voit, tarvitsetko apua, tehdäänkö jotain yhdessä?"

Kuulustelu ei auta, mutta neutraaliin ja ystävälliseen puheeseen nuori saattaa vastata. Huolestuttavissa asioissa häneltä pitää kysyä suoraan, missä jamassa hänen elämänsä on.

Lapsuuden siteistä ja vanhemmista luopuminen on normaalia nuoruudenkehitystä.

"Mutta pahaan oloonsa hän hakee ensisijaisesti apua vanhemmiltaan, jos suhde heihin on ollut vastavuoroinen. Jos suhde on ollut lapsuudesta asti tunnetasolla etäinen ja vanhemmat ovat kasvattaneet hallitsemalla, nuoren on lähes mahdotonta kääntyä heidän puoleen hätätilanteessa", Rajanen sanoo.

Nuoruudessa esiintyvät ongelmat ovat olleet jossain muodossa näkyvissä jo pienenä. Lapsen elämään on puututtava jo päivähoitoikäisenä, jos hän ei suostu sääntöihin tai hänen kykynsä kohdata muita lapsia ja aikuisia on ontuvaa. Empatiakyky rakentuu ihmiselle kolmen vuoden ikään mennessä, ja sen kehittymistä varten on saatava riittävästi rakkautta, turvaa, vuorovaikutusta ja mahdollisuus käsitellä vaikeitakin tunteita.

"Jos lapsi ei opi kotona empaattista toisen ihmisen kohtaamista, hänestä voi pahimmillaan tulla tunteeton psykopaatti, joka ei pysty kokemaan syyllisyyttä eikä häpeää", Rajanen kuvaa.

Empatiakyvytön nuori ei pysty kuvittelemaan, miltä toisesta tuntuu.

Hänen on helppo pistää elämästään tunteettomasti syrjään ihmisiä, joista ei ole hänelle hyötyä tai jotka ovat loukanneet häntä.

Kaikki huonovointiset nuoret eivät ole ongelmaperheistä.

Vanhempien syyllisyys voi estää näkemästä lapsen hätää, tai apua ei haeta häpeän takia.

"Vanhemmat ovat kenties itse kokeneet samoja asioita omassa lapsuudessaan eivätkä siksi pysty kohtaamaan lapsensa tunteita", Lounamo pohtii.

Rajanen muistuttaa, että normaaliin nuoruusiän kehitykseen kuuluu aina jonkinasteista kuohuntaa.

"Jos sitä ei ole, sekin on huolen paikka."

Nuorten masennus on lisääntynyt valtavasti, Lounamo ja Rajanen ovat nähneet.

He muistuttavat, että vaikka vanhemmat ja oppilashuolto nuoren hätään puuttuvatkin, se ei auta, ellei yhteiskunta ryhdy pian järjestämään avohoitopaikkoja, joissa on ammattitaitoista nuorisopsykoterapeuttista osaamista.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi