"Ei minusta olisi ollut äidiksi"

Kun lapset otettiin huostaan, Karin Mäkelä lievitti suruaan amfetamiinilla.

Kaksivuotias poika kirkuu "ei, ei, ei", mutta puolivuotias sisko ei ymmärrä hätääntyä. Poika takertuu äitiinsä käsin ja jaloin, mutta sosiaalityöntekijöillä ei ole vaihtoehtoa. Äiti jää vilkuttamaan lapsilleen. Samalla hän jättää hyvästit ihmisarvolleen.

Lasten huostaanotosta on kulunut parikymmentä vuotta. Karin Mäkelän, 44, mieleen muisto on piirtynyt tarkasti, vaikka tuohon aikaan hänen päänsä täytti piri. Se oli lohtu, joka vei itsemurha-ajatuksien kautta psykoosiin.

Mäkelä istuu Köyliön avovankilassa kahden ja puolen vuoden tuomiota törkeästä huumausainerikoksesta.

Karin Mäkelä joi ensimmäisen humalan 13-vuotiaana. Kun hän parikymppisenä muutti omilleen, päihderepertuaari laajeni pilveen, sitten piriin eli amfetamiiniin. Myös Mäkelän silloinen puoliso käytti ja myi aineita.

Kun Mäkelä huomasi odottavansa esikoistaan, mielen täytti onni.

Se vaihtui pian tyrmistykseen, sillä neuvola patisti raskaudenkeskeytykseen. Pari päätti aloittaa vieroituksen, hylätä huumeet ja pitää lapsen. Syntyi Juho.

Kohta suonissa kuitenkin kohisi kaivattu tunne, sillä pariskunnan myymistä maasturin renkaista tarjottiin rahan kylkiäisenä piriä. Kierre oli alkanut ja katumus riipi, mutta aine vaimensi itseinhoa.

Eräänä päivänä perhe sai yllätysvieraita, jotka näkivät olohuoneessa haulikkoa sahaavan isän ja vieressä leikkivän lapsen. Juho vietiin mummolaan.

Syntyi toinen lapsi, Julia. Jälleen pari meni vieroitukseen, mutta piti laitosta täysihoitolanaan ja hankki sinne päihteitä minkä ehti.

Huostaanottoon asti Mäkelä oli uskotellut itselleen, että hoitaa lapsiaan hyvin. Olihan heillä aina puhtaat vaatteet ja ruokaa.

"Henkisesti en ollut läsnä. Silitin selkää ja lauloin kahdeksan kertaa putkeen Päivänsäteen ja menninkäisen. Samalla ajattelin, että keittiössä on piriä."

Jutun alussa kuvattu huostaanotto tuntui pariskunnasta oikeutukselta antaa periksi huumeille. Lopulta he eivät saaneet edes tavata Punkaharjun SOS-lapsikylään sijoitettuja lapsiaan.

Siksi pariskunta halusi vielä kolmannen lapsen. Se toivoi, että Jeren syntymä muuttaisi huumehelvetin tavalliseksi perhe-elämäksi. Toisin kävi. Huostaanotto oli sentään helpompi, koska poika sai jäädä anopin hoiviin.

Jokaisen vankilareissun jälkeen Mäkelällä on ollut kirkas ajatus uudesta alusta. Niin nytkin.

Mäkelän mielestä tilanne on nyt erilainen kuin aikaisemmin. Lapsen kuolema on pakottanut hänet pysähtymään. Syvästi masentunut Juho teki itsemurhan kaksi vuotta sitten, 16-vuotiaana.

"Juhon hädässä huumeet jäivät taka-alalle kuin itsestään. Kuolema muutti ajatusmaailmani. Jos vielä vedän, häpäisen Juhon muiston."

Tällä viikolla ilmestyy Mäkelän kirjoittama kirja Valkea voima. Siinä hän kertoo elämästään huumeäitinä.

Kirjan tekeminen oli raskas surutyö, mutta myös kannanotto nuorten mielenterveyden tukemisen puolesta ja kertomus huostaanottojen raadollisuudesta.

Mäkelä pitää lastensa huostaanottoa oikeana ratkaisuna, mutta tyyliä traumatisoivana. Hänen mielestään sukulaissijoituksia pitäisi suosia enemmän.

"Juhon kannalta huonompaa tulosta ei olisi voinut tulla. Julialle huostaanotto on ollut hyväksi. Ei minusta olisi ollut äidiksi."

Pienen sellin seinillä on useita kuvia lapsista.

Mäkelä ei hyväksy tekojaan, eikä ole katkera. Hän sanoo näkevänsä asioita selkeämmin, mutta huostaanottoa ei voi purkaa.

Jereen äidillä on läheiset välit, mutta Julia ei ole aina halunnut pitää yhteyttä.

"Kun vapaudun, keskityn lapsiini. Hölmöä tajuta aivan perusasioita vasta nyt. Miten sitä on pystynyt sumuttamaan itseään?

Henkilöistä on käytetty muutettuja nimiä, joilla he esiintyvät kirjassa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi