"En siirrä eteenpäin sairasta perhemallia"

Helsinkiläinen Katri, 36, teki abortin 24-vuotiaana.

"Oli myöhä, ja mieheni tuli baarista kotiin. Hän oli humalassa. Meille tuli riitaa ja hän tönäisi minua, vaikka oli vannonut, että mustelmat ja haukkuminen loppuisivat nyt, kun olin raskaana. Silloin päätin, että teen abortin.

Mieheni tuki minua ja tuli mukaan sairaalaan, vaikka hänestä tuntui, että syyllistän häntä. Silti hän totesi, että ei lapsesta tai perheestä olisi mitään tullut. En halua kertoa abortista oikealla nimelläni, sillä haluan suojella tuttujani, entistä miestänikin.

Hississä matkalla leikkaussaliin aloin itkeä hillittömästi. Hoitaja kysyi, miksi itken. Sitten minut nukutettiin.

Jälkeenpäin silittelin vatsaani ja tunsin, että lapsi oli yhä siellä. Olin ollut kahdennellatoista raskausviikolla, ja hormonit kai jatkoivat toimintaansa.

Raskaudenkeskeytystä seuranneena syksynä ystäväni sanoivat, etten ollut nauranut kertaakaan.

Hyviäkin asioita tapahtui. Pian abortin jälkeen aloin hoitaa tuttavani puolivuotiasta lasta. Lapsen kanssa oleminen teki minulle hyvää.

Kun abortista oli kolme vuotta, kävimme mieheni kanssa majakkasaarella ja laskimme rannalle kiven. Lapsi nukkuisi siellä. Vasta silloin pystyimme suremaan yhdessä.

Mies meni terapiaan, ja fyysinen väkivalta loppui, mutta henkinen jatkui. Kun raskaana oleva ystäväni oli kylässä, mies tokaisi, että Katripa ei kyennyt samaan.

Olen katunut aborttia vain eromme jälkeen. Olin 31-vuotias ja ajattelin, että vanhenen ja hedelmällisyyteni laskee.

Kasvoin kodissa, jossa isä löi äitiä ja äiti vain kesti. Menin terapiaan lapsuuteni takia, ja myös ajatukseni abortista selkenivät. Sain jonkinlaisen armahduksen: siinä elämäntilanteessa abortti oli ainoa vaihtoehto. Koin pelastaneeni lapsen.

Pahinta oli ehkä silloin, kun täytin 35 ja ryvin ikäkriisissä. Jokainen onnittelu sai minut purskahtamaan itkuun: olin vanha ja yksin! Mietin, olinko menettänyt ainoan mahdollisuuteni saada lapsen.

Sain keväällä tietää, että olen jälleen raskaana. Lapsen isän kanssa olemme ystäviä. Tahdon tämän lapsen. Minulla ei ole aikaa odottaa.

Hassua. Ajattelin, että abortti jotenkin kostautuisi minulle, mutta lääkärin mukaan tämä lapsi on terve.

Joskus mietin, olisinko pystynyt lähtemään lapsen kanssa väkivaltaisesta parisuhteesta. Se on jossittelua. Nyt en ainakaan siirrä eteenpäin perhemallia, jossa äitiä halvennetaan."

Katrin nimi on muutettu.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi