Hylkäsin äidin

Reetta, 24:

"Vieras auto saapui pihaan, ja kun tajusin, että meidän on pikkuveljen kanssa lähdettävä pois, itkin ja huusin niin lujaa kuin pystyin.

Olin kokenut äitini aina etäiseksi, mutta uudessa perheessä liimaannuin heti sijaisäitiin. Parissa viikossa aloin puhutella häntä äidiksi, biologista äitiäni kutsun etunimellä. Olin 7-vuotias.

Tajusin, että sijaisperheessäni huolehditaan, välitetään ja asetetaan rajoja. En halunnut takaisin.

Minun piti olla sijaisperheessä aluksi vain kuukausi, mutta biologinen äitini Tarja oli niin sekaisin, että jaksoa jatkettiin ja jatkettiin."

"Kun täytin 12 vuotta, sain lainmukaisen oikeuden valita lopullisesti perheeni. Laitoin välit poikki Tarjaan ja samalla sukulaisiini. Ainoastaan pikkuveljeen olen pitänyt satunnaisesti yhteyttä.

Tarja väitti tuolloin, että sijaisperhe on aivopessyt meidät. Olin kuitenkin täynnä omaa vihaa Tarjaa kohtaan. Revin hänen lähettämänsä kirjeet, heitin lahjat roskikseen enkä vastannut puhelimeen. Minusta Tarja oli tehnyt väärin.

Tarja on synnyttänyt kahdeksan lasta, mutten ole ikinä kuullut tai nähnyt, että hän haluaisi pitää perheensä koossa.

Koin lapsena usein tulevani hylätyksi, kun Tarja toimitti minut ja pikkuveljeni pitkiksi ajoiksi sukulaisten, puolituttujen ja sijaisperheiden huostaan. Kasvattamisesta ei ollut tietoakaan. Tarja ei peitellyt humalassa lapsilta seksiaktejaan ja esitteli meille pornovideoita.

Aikuisena olen tajunnut, ettei kyse ollut pelkästä välinpitämättömyydestä. Tarja oli sairas: alkoholisti ja syvästi masentunut."

"Tein jonkinlaisen sovinnon biologisen äitini kanssa 15-vuotiaana. Kirjoitin hänelle rehellisen kirjeen, jossa kerroin, millaisia kokemuksia minulla on lapsuudesta. Soitin sen jälkeen hänelle. Aluksi Tarja kuulosti kylmältä, mutta pikkuhiljaa puhelu muuttui lämpimämmäksi. Hän pyysi lopulta anteeksi monia asioita.

Tein kuitenkin selväksi, etten halua jatkossakaan tavata häntä enkä hänen sukuaan. Sovittiin, että sanotaan hei, jos törmätään kadulla. Hän on pitänyt lupauksensa, ettei ota väkisin yhteyttä minuun.

En vihaa enää Tarjaa, mutten kaipaakaan, koska hän on jo niin vieras ihminen.

Kun pääsin lapsuudenkodistani, olin levoton ja tappelunhaluinen kuin häkkieläin. Hankalaa oli myös se, että meillä oli veljen kanssa lapsille epänormaali seksuaalinen tarve, jota tyydytimme hipelöimällä.

Pitkän terapian ja sijaisperheen tuen jälkeen tunnen olevani toinen Reetta kuin lapsuudessani. Helpottavaa on, etten syytä itseäni enää yhtään Tarjan ongelmista."

Tarja, 58:

'Muistan hyvin sen aamun, kun nuorimmat lapseni oli lähetettävä pois sossun kautta järjestyneeseen sijaisperheeseen. Poika rallatteli jotakin ja käveli itse autoon. Reetta ei olisi halunnut lähteä, ja hänet piti viedä vähän väkisin.

Olen aina hakenut apua perheelleni, kun voimani ovat olleet loppumassa. Totaalinen masennus ja ryyppääminen ajoivat minut niin alas, että häädin kaikki minua sairaalaan katsomaan tulleet sukulaiset ja tuttavat pois.

Olin silloin sairaalakierteessä yhteensä viisi vuotta, suljetulla osastolla kolmesti.

Välillä, kun pääsin jaloilleni, matkustin katsomaan poikaani, joka ei sopeutunut sijaisperheeseen ja joutui psykiatriselle osastolle. Reetta pani välit poikki minuun, mutta ehdin saada käsityksen, että hänellä menee hyvin."

"Hylkääminen tuntui pahalta, mutta päätin, etten ala kiristää tapaamisia. Omalle äidilleni hyväksyminen on ollut vaikeampaa, hän joskus yritti onkia yhteystietoja.

Niin vähän olen Reetasta kuullut, että olen usein jouluna miettinyt, voinko toivottaa hyvää joulua. Hänen vanha valokuvansa on hyllylläni, se helpottaa minua.

Olen saanut kahdeksan lasta viiden eri miehen kanssa. Kaikilla lapsillani on ollut juoppo isä ja jotkut ovat olleet väkivaltaisiakin. Reetan isä on jo kuollut. Tyttö ja isä eivät ehtineet tutustumaan toisiinsa, koska mies oli Reetasta niin vastenmielinen."

"Ymmärrän Reetan päätöstä erottautua tällaisesta sekametelisopasta. Tuntui kuitenkin kohtuuttomalta, kun hän tivasi, joinko hänen pikkuveljeään odottaessani. En ole koskaan juonut raskaana ollessani!

Lapsistani neljällä on nykyään alkoholiongelmaa. Reetta on selviytynyt parhaiten. Reetta oli tosi topakka lapsi, minkä takia on varmasti pärjännytkin. Hän ei ollut kiinni helmoissani, vaan järjesteli asioita jo pienenä oman päänsä mukaan, huolellisesti ja nätisti.

Minun olisi ollut hyvä saada peli poikki jo erottuani ensimmäisestä miehestäni. Hän tapasi hakata minua päähän, lopulta jouduin letkuissa sairaalaan. Myös lapsuudenkodissani oli paljon lapsia, liikaa alkoholia, väkivaltainen mies, mielenterveyden menettävä äiti ja apua tarjoava isoäiti."

"Nyt, kun olen isoäiti-iässä, yritän puhua järkeä niille lapsilleni, jotka juovat liikaa. En haluaisi heistä kenellekään sitä kaikkea kauheutta, mitä olen kokenut.

Seitsemän lastani pitää minuun tiiviisti yhteyttä, ja itse käyn auttelemassa äitiäni. Reetta saa olla rauhassa, kun kerran haluaa."

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi