6.7.2009 3:00
Kolmevuotias Ben Landon oppi kahdella harjoituskerralla ajamaan ensipyörää, kun hänen jalkansa viimein ylsivät pyörän yli.
Pikkulasten pyörä ilman polkimia on Suomessa sen verran uusi ilmestys, että meidät pysäytetään kadulla vähintään kerran päivässä. Erityisesti mummot ja vaarit haluavat tietää, mistä noin hienoja pyöriä saa.
Polkimettoman pyörän idea on, että jopa kaksivuotias lapsi oppii pyörällä ajamiseen tarvittavan tasapainon melkein huomaamattaan. Niinpä hän ei myöhemminkään tarvitse apurattaita "oikean" polkupyörällä ajon opettelussa. Äidillekin on suuri helpotus päästä eroon rattaista lyhyillä matkoilla.
Asuimme pari vuotta sitten Berliinissä, missä lähes jokaisella kaksivuotiaalla on puusta valmistettu ensipyörä. Metallirunkoisiakin näkee, mutta toiset niistä ovat kestäviä ja turvallisia, toiset huonoja.
Saksassa, potkupyörien kotimaassa, pyörää kutsutaan nimellä Laufrad. Sille on hankala keksiä suomennosta.
Sekä kävelypyörä- että potkupyörä-sanat viittaavat rollaattoriin tai nuorison potkulautaan.
Niinpä kutsun poikani pyörää ensipyöräksi. Niitä saa Suomessa muutamista kaupoissa, mutta neuvon tutkimaan markkinoita netissä. Sieltä pyörän saa yleensä halvemmalla ja pääsee vertailemaan eri merkkien ominaisuuksia.
Halvallakin voi saada hyvän ensipyörän.
Riippumaton saksalainen kuluttajansuojajärjestö Stiftung Warentest on testannut 15 Saksassa myytävää ensipyörää. Ainoat mallit, jotka ovat selvinneet moitteitta, ovat Kettlerin metallirunkoinen Speedy sekä Kokuan LikeAbike-puupyörä.
Speedyn voi ostaa netistä alle 40 eurolla. Kokuasta saa pulittaa 153 eurosta pariin sataan.
Kokuan etu on 12 tuuman renkaat, joilla pärjää hyvin maastossa sekä Helsingin korkeita katukiveyksiä ja kuoppia ylitettäessä.
www.test.de, www.kokua.de, www.kettler.net, www.velowalker.com, www.puky.net, www.firstbike.com, www.puupyora.fi
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi