sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla
PERHE Kysymyksiin vastaavat Tampereen yliopiston lastenpsykiatrian professori ja Mannerheimin lastensuojeluliiton kunniapuheenjohtaja Tuula Tamminen sekä Joulupukki.

Kannattaisiko aikuisten uskoa Joulupukkiin?

12.12.2011 3:00

Juhani Niiranen HS

1. Miten lapseen vaikuttaa se, että hänelle valehdellaan Joulupukin olemassaolosta?

"Sadut ja unelmat eivät ole valehtelua, vaan ihmismielen hienoimpia mielikuvituksen ja luovuuden muotoja. Sanojen ja loogisen ajattelun oppiminen perustuu paljolti leikkiin ja mielikuvitukseen. Kaikki mielikuvitushahmot Joulupukki muiden mukana auttavat lapsen ajattelun ja todellisuudentajun kehittymistä.

Satuhahmoista juuri Joulupukki on hieno, koska aikuiset jakavat saman satumaailman. Kun aikuiset ja lapset voivat leikkiä ja kuvitella yhdessä, molemmissa syntyy iloa ja yhdessäolo syventyy. Unelmat ja tarinat ovat aikuisillekin mielen hoivaamista."

 

2. Tarvitseeko lapselle kertoa, ettei Joulupukkia ole olemassa?

"Asteittainen sadusta luopuminen on lapselle paras tapa kohdata todellisuus. Todellisuudentaju kypsyy hitaasti sitä mukaa, kun usko satuihin muuttuu.

Osa lapsista haluaa uskoa Joulupukkiin viimeiseen asti, jolloin totuus tuntuu tulevan yhtäkkiä. Osalle siirtymä tapahtuu lähes huomaamatta. Vaikka usko rakkaaseen satuhahmoon menisikin kerrasta poikki, lapsen epäilys on kasvanut pikkuhiljaa.

Kun kaverit sanovat, ettei Joulupukkia ole, lapsi joutuu punnitsemaan, uskooko hän kavereitaan vai vanhempiaan. Vanhemmat voivat vielä senkin jälkeen sanoa, että Joulupukki on totta, ja katsoa, miten lapsi reagoi. On tärkeää, ettei lapsi menetä mielikuvituksen kiehtovuutta."

 

3. Miten rohkaista lasta, joka pelkää Joulupukkia?

"Pelko ja jännitys ovat tärkeitä tunteita, joita pitää harjoitella. Joulupukki on tähän hyvä, koska hän on hyvää tarkoittava eikä lopulta totta. Tärkeää on ottaa lapsen tunteet vastaan ja rauhoittaa häntä omilla tunteilla ja käyttäytymisellä. Lapsi saa pelätä ja jännittää. Se antaa mahdollisuuden aikuiselle lohduttaa ja tukea lasta. Tällaisen kokeminen on lapselle tärkeää."

 

4. Mitä järkeä on uskotella lapselle jotakin sellaista, mitä hän pelkää ja mikä on vain satua?

"Pelon tunne on ihmiselle elintärkeää. Ihmisen pitää osaa pelätä riittävästi todellisia vaaroja ja tunnistaa epätodelliset vaarat. Se on paitsi eloonjäämisen myös tunne-elämän hallinnan kannalta tärkeää. Pitää esimerkiksi uskaltaa rakastua. Pelkoa pitää kokea ja opetella. Sadut ovat tähän tärkeitä välineitä, sillä ne on erinomaisesti rakennettu niin, että ne sisältävät myös pelottavia asioita."

 

5. Miten saavuttaa joulutunnelma sitten, kun kukaan perheen lapsista ei enää usko Joulupukkiin?

"Eihän usko unelmiin eikä hyvään tarkoitukseen kuole Joulupukin myötä.

Lasten kasvaessa perhe hakee aina uudet, lasten ikään sopivat muodot samoille hyville asioille. Keskeistä on antamisen riemu ja yhdessäolon tärkeys."

 

6. Mihin lapsen usko Joulupukkiin perustuu?

"Eivät unelmat ole realistisia eikä niiden tarvitsekaan olla. Unelmien ja mielikuvituksen kautta lapsi oppii ymmärtämään realiteetteja ja aikuinen kestämään niitä."

 

7. Mihin suosiosi perustuu, Joulupukki?

"Se liikkuu jossain mystiikan ja välittämisen alueella. On selvää, että lapset tykkäävät, koska tuon lahjoja. Toisinaan taas aasialaiset delegaatiot ilmoittavat, että he haluavat tavata Joulupukin. Esimerkiksi erään japanilaisen opettajan unelma oli tavata Joulupukki. Meni 52 vuotta ennen kuin unelma toteutui, ja nyt hän on onnellinen.

Ehkä ihmiset kaipaavat välittämistä, jotain salaperäistä, johon voi luottaa. Minulle voi kertoa ilot ja surut kirjeessä tai tavatessa."

 

8. Mitä sanot heille, jotka eivät usko sinuun?

"Uskominen mihin tahansa on henkilökohtainen asia. En kommentoi kenenkään uskomista. Joskus tapaan ihmisiä, joilla on ollut huonoja muistoja Joulupukista. Jos joku menee toisen kotiin kännissä, sanoo olevansa Joulupukki ja lapselle jää ikävä muisto, lapsi ymmärtää aikuistuttuaan, että joku on tehnyt virheen ja sen voi antaa anteeksi ja koettaa unohtaa."

 

9. Miten ehdit kaikkialle?

"Tämä on näitä suuria salaisuuksia, mutta ihan meidän kesken: aikaeroa voi hyödyntää. Ja on Petteri Punakuonollakin salaisuutensa, mutta hän ei suostu niitä kertomaan. Tärkeintä on, että lahjat tulevat ajoissa perille."

 

10. Kannattaisiko aikuisten uskoa Joulupukkiin?

"Aika monet uskovat. Sanon aikuisille, etteivät he antaisi lapsen mielen sisällään kadota. Maailman ongelmat johtuvat paljolti siitä, että ihminen kasvaa liian aikuiseksi ja alkaa ottaa asioita ja itsensä liian vakavasti. Sitten tulee konflikti, jota ei pystytä ratkaisemaan keskustelun ja sovittelun keinoin.

Kun lapset leikkivät hiekkalaatikolla ja tulee tappelu, he pystyvät unohtamaan ja sopimaan aika nopeasti. Joulupukin syvin olemus on lapsenomainen. Jokaisen aikuisen pitäisi säilyttää antamisen ja vastaanottamisen ilo."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>