lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kohtukuoleman syy jää usein arvoitukseksi

1.3.2010 3:00

Kohtukuolemista yli puolet jää vaille selitystä. On terve synnyttäjä, normaalisti edennyt raskaus, ei riskitekijöitä. Vauvan kuoleminen kohtuun tulee täytenä yllätyksenä.

"Luojan kiitos kohtukuolema on harvinainen. Se on vaikeimpia tilanteita työssämme", sanoo Helsingin naistenklinikan synnytysosaston ylilääkäri Erja Halmesmäki.

"Kun tutkimuksessa ei näy sydänääniä, on aina vaikea kertoa se perheelle ja löytää lohdutuksen sanoja."

Joskus syy löytyy. Se voi olla esimerkiksi solmu napanuorassa, istukan verenkierron häiriö tai irtoaminen. Riskiä lisäävät äidin tupakointi, tietyt sairaudet ja päihteet.

Perheelle kohtukuolema on sokki. Lääkäreiden suosituksesta äiti yleensä synnyttää kuolleen vauvan alateitse. Siten hän toipuu fyysisesti synnytyksestä nopeammin, ja kohtu säilyy ehjänä mahdollista uutta raskautta varten.

"Äidille voidaan antaa rauhoittavia ja kipulääkkeitä niin paljon kuin hän haluaa, koska lasta ei tarvitse enää suojella."

Lääkärit suosittelevat, että vanhemmat näkisivät kuolleen lapsensa. Se on surutyön kannalta tärkeää.

"Suurin osa on ihan normaalin näköisiä lapsia, ei heitä tarvitse karsastaa. Haluavathan monet omaiset nähdä esimerkiksi kuolleen äitinsä ennen hautaamista", Halmesmäki sanoo.

Käpy ry:n eli Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistyksen toiminnanjohtajan Maarit Kivikon mukaan jokainen suree omalla tavallaan. Etenkin äitejä vaivaa syyllisyys – miksi kohtuni ei suojannut vauvaa.

Surun keskellä perheet saattavat törmätä loukkaaviin tilanteisiin. Sairaalassa voidaan puhua sikiöstä, vaikka vanhemmille lapsi on lapsi. Ihmiset saattavat puhua keskenmenosta, vaikka kuollut lapsi oli täysiaikainen.

"Vanhemmat voivat pohtia, että olemmeko nyt isä ja äiti. Ulkomaailma pitää heitä lapsettomana pariskuntana, vaikka heillä on tämä lapsi."

Läheiset voivat tuntea avuttomuutta suruperheen edessä. Tärkeintä on, ettei perhe jää yksin. "Pitäisi uskaltaa tulla lähelle ja kysyä, miten voitte. Surevalle jää mahdollisuus puhua tai olla puhumatta. Voi myös tarjota käytännön apua kuten ruuanlaittoa tai elävien lasten hoitoa", Kivikko sanoo.

"Kaikkien tulisi muistaa, että suru on pitkä prosessi."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.