Kouluiässä virtaa riittää

Eka- ja tokaluokan poikien vilkkaus voi johtua aivojen kehityksestä

 Ala-asteen ensimmäisillä luokilla osan pojista on suunnattoman vaikea keskittyä opetukseen. Jalat vispaavat, kädet naputtavat ja yhtäkkiä joku hyppää pystyyn.

Neurofysiologiasta ja psykologiasta väitelleen Helsingin yliopiston tutkijan Virve Vuontelan mukaan syy saattaa olla työmuistin toiminnassa.

Hän tutki 6–13-vuotiaita lapsia käyttäytymiskokeilla ja havaitsi, että esikouluiästä kakkosluokalle asti poikien työmuisti kehittyi selvästi hitaammin kuin tyttöjen.

"Työmuistia tarvitaan muun muassa siihen, että muistaa, mitä opettaja sanoi lauseen alussa, kun hän pääsee sen loppuun", Vuontela kertoo.

"Jos työmuistin toiminnassa tulee vaikeuksia, se tarkoittaa ongelmia kaikilla oppimisen osa-alueilla."

Vuontela havaitsikin heikon työmuistin olevan yhteydessä tarkkaavaisuusongelmiin ja masentuneisuuteen, sekä heikkoon koulumenestykseen.

Lyhytaikaisen muistin eli työmuistin toimintaa säätelee aivojen etuotsalohko, joka ohjaa myös monia muita tietoisia mielen prosesseja: kielen toimintaa, ajattelua, päättelyä ja tarkkaavaisuutta.

"Ylivilkkautta ja liiallista motorista aktiivisuutta pidetään tavallisesti tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriön oireina. Joissain tapauksissa saattaa olla niin, että ne eivät olekaan merkkejä häiriöstä, vaan liittyvät siihen, että otsalohkon kehitys on vähän viivästynyt", Vuontela sanoo.

Vaikka ongelmat voitaisiinkin palauttaa aivojen toimintaan, epäselväksi jää, onko kyse "luonnollisesta" perimän määräämästä ilmiöstä, vai ovatko sen taustalla kasvatusmallit.

Varmaa vastausta tähän saadaan tuskin koskaan.

"Vaikka aivotoiminnassa olisi eroja, emme siltikään tiedä, johtuuko se geeneistä vai ympäristöstä, koska ympäristö vaikuttaa voimakkaasti aivojen kehitykseen", sanoo Vuontelan vastaväittäjänä toiminut professori Kimmo Alho Helsingin yliopiston psykologian laitokselta.

Lastenneurologian professori Lennart von Wendt ei myöskään osaa vastata. Hänen mukaansa näköpiirissä ei ole empiiristä tutkimusta, joka voisi ratkaista tämän "geenit vai ympäristö" -ongelman.

"Mutta kyllähän pojille sallitaan ja heiltä odotetaankin enemmän äksöniä. Leikkikalutkin tukevat sitä", von Wendt pyörittelee.

Alhon mukaan on mielenkiintoista, että hiukan varhaisemmassa italialaisessa tutkimuksessa lasten työmuistin toiminnassa ei löydetty minkäänlaista sukupuolieroa.

Vuontelan käyttämä työmuistitehtävä oli vaativampi ja saattoi testata työmuistin lisäksi myös tarkkaavaisuuden ohjaamista ja toiminnan kontrollointia.

"Poikien kulttuuri lienee kilpailuhenkisempää. Se voisi liittyä siihen, että pojat painoivat nopeammin nappia ja tekivät enemmän virheitä kuin tytöt. Kansankielisesti sanoen pojat hätäilivät", Alho sanoo.

Varsin pian, jo kolmos- ja nelosluokilla, poikien ja tyttöjen välinen ero työmuistisuorituksessa tasoittui.

Voi olla, että poikien aivojen luonnollinen fysiologinen kehitys otti tytöt kiinni, tai samanlainen kasvuympäristö opetti heidät olemaan hätäilemättä.

"Ehkä koulujärjestelmä tasoittaa eroja", Alho arvelee.

Oli syy mikä tahansa, Vuontelan mielestä luokan vilkkaimpia ei kannata syyllistää:

"Tulisikohan tällaisesta tutkimuksesta ymmärrystä niille pikkupojille, joiden on kauhean vaikeaa istua pulpetissa ja jaksaa keskittyä?"

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi