lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Liisa, 33, miehen lapset 6-, 13-, 16- ja 18-vuotiaita

9.1.2012 3:00

Liisa, 33, miehen lapset 6-, 13-, 16- ja 18-vuotiaita.

"Aluksi ruoka oli biologisen äidin luona parempaa kuin meillä. Se turhautti", Liisa kertoo.

Lisäksi rahaan suhtauduttiin lasten äidin luona lepsummin kuin Liisan perheessä.

"Äiti osti pojalleen pelin tuosta vain. Me halusimme puhua, tarvitseeko lapsi sen todella."

Liisasta rasittavinta äitipuolena olemisessa on, kun joutuu huomioimaan perheen ulkopuolisen.

"Äitiä ja hänen mielipiteitään ei voi tuomita. Lapset ajattelevat joka tapauksessa, että moitin heidän äitiään, jos epähuomiossa arvostelen äidin lempikirjailijaa."

Liisa puhuu itsestään mieluummin puoliäitinä kuin äitipuolena. Neljä lasta hänen miehensä edellisestä liitosta asuvat puolet ajasta Liisan ja hänen miehensä kanssa.

Näin on jatkunut neljä vuotta.

"Tunnen itseni ulkopuoliseksi, kun muilla on yhteisiä muistoja."

Vaikeimpia tilanteita ovat juhlapyhät, joihin liittyy paljon yhdessä koettua ydinperheen ajoilta.

On myös tunteita, joista on vaikea puhua, kuten mustasukkaisuus siitä, että mies varsinkin alussa meni lasten kanssa "biologiseen poteroonsa" ja tulkitsi erimielisyydet arvosteluksi.

"Ehdotin, että esiteini-ikäinen kävisi hakemassa täydennystä ruokakaappiin, ja mieheni ajatteli, etten halua ruokkia hänen lapsiaan."

Liisa pelkäsi, että lapset alkavat vihata häntä, jos hän moittii heitä. Tilanne helpottui vasta kun lasten isä sanoi lapsille, että uusi vaimo on isälle tärkeä ja määrää kodissa.

"Nyt voin ilman tunteita sanoa miehelle, että pienin poikasi tuuppasi minua. Mies ei heti ajattele, että vihaan hänen lastaan."

Hiljalleen Liisa on riidellyt myös lasten kanssa.

"Yksi riitelee vain minun kanssani, sillä vanhemmilleen hän haluaa olla lojaali. Otan sen luottamuksen osoituksena."

Nuorin Liisan miehen lapsista oli vaippaikäinen, kun Liisa tuli perheeseen. Hän on Liisalle erityinen.

"Toissa vuonna sain lapselta ensimmäisen äitienpäiväkortin. Hän ei kutsu minua äidiksi, mutta sanoo välillä emo."


Haastateltavien nimet on muutettu.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.